Maljojen kolmonen – teoksen syntyprosessista, taustaa ja hoito-ohje

1 134 sanaa, lukuaika 6 minuuttia.

Teoksen syntyprosessista (faktaan perustuvaa fiktiota):

Olipa kerran muuan teollisuuden harjoittaja Henrik Borgström, kotoisin Porvoosta ja opiskellut Liverpoolissa, joka omisti Tullisaaren kartanon Helsingin saaristossa. Elettiin 1800-luvun loppua, jolloin Helsinkiin rakennettiin tehtaita ja kerrostaloja päätä huimaavaa vauhtia. Silloin ei vielä ollut nykyisenkaltaisia nostureita tai hissejä, joten rakentamisen tahti taisi siltikin olla hitaampaa kuin tulevina vuosisatoina. Kallioita oli jo opittu räjäyttämään ja järviä täyttämään.

Henrikin intohimona olivat puistot ja maisemat, ja koska hän oli rikas mies, teki hän Tullisaaresta Helsingin hienoimman kartanonpuiston. Saadakseen Euroopan parhaimman puutarhurin töihin itselleen, hän rakennutti puistoon tälle talon. Talon pihapiiriin sijoitettiin huvimaja. Oliko huvimaja tarkoitettu puutarhurille ja hänen vierailleen vai Borgströmin omiin huvituksiin jäänee arvoitukseksi. Tällaisista yksityiskohdista harvoin jää merkintöjä historiankirjoihin.

2000-luvun alussa 14-vuotiaat taiteilijanalut Aino ja Ina tutustuivat Porvoon taidekoulussa ja seuraavat kaksikymmentä vuotta he elivät tietämättä mitään siitä, että tuo huvimaja tulisi muovaamaan heidän käsityksiään, ajatteluaan ja mikä hauskinta, että sen avulla he voisivat matkustaa ja elää ihanaa elämää. Oliko huvimaja taianomainen vai olivatko sen tarjoamat seikkailut vain heidän omia ansioitaan? Mitä oli mahtanut tapahtua, että tuo pieni huvittelua sekä eurooppalaisia ihanteita ja sivistystä heijasteleva maja oli saanut sellaiset voimat? He aavistivat jo ensinäkemältä, että huvimajan ylle oli langetettu kirous ja että oli lausuttava 8 loitsua ja uurastettava 8 kesää, mutta lopulta se palkitsisi heidät ruhtinaallisesti.

Aino Aksenja, 28. kesäkuuta 2024

Samalla vuosituhannella puutarhurin taloa, tai puutarhurin mökkiä kuten sitä silloin kutsuttiin asutti vanha savenvalaja, joka oli koristellut puutarhan isoilla itse tekemillään ruukuilla. Eräänä päivänä matkalla kauppakeskukseen hän puhutteli mehiläistenhoitajaksi ryhtynyttä Inaa, jonka toimia oli koko kesän seurannut. “Hei, asun tässä puistossa. Tuo tuo sinun pesäsi minun puutarhaani. Se on mehiläisille paljon parempi paikka.” Ja näin tapahtui. Syksyn kääntyessä talveksi pesä muutti puutarhurin mökin pihaan ja samalla taianomaisen huvimajan vaikutuspiiriin. 

Ina, Aino ja savenvalaja alkoivat kutsuaan itseään nimellä Mehiläisten seura. Eräänä keväänä he tekivät matkan hienoon kartanoon maan toisella laidalla. Mukaan seuraan oli kutsuttu myös norjalainen tutkija ja mystikko Ingvill. Tuo kartano oli aikansa merkittävimpiä taiteilijaresidenssejä, sillä se oli yksi harvoista maailmassa, joka tarjosi vierailleen täyden ylläpidon ja rauhan tehdä taidetta, joillekin jopa useiden kuukausien ajaksi. Matkallaan heille selvisi, että myös tässä kartanossa oli ollut huvimaja, iso kahdeksankulmainen paviljonki järeällä kivijalalla, joka oli jossain kohtaa historiaansa muutettu kanalaksi. Kanojen ajan jälkeen huvimaja oli maatunut tai palanut ja jäljelle oli jäänyt vain kivijalka.

Vaikeiden valtakuntaa kurittaneiden pandemiavuosien jälkeen Saaren kartanon taiteilijaresidenssi, joksi tuota kartanoa kutsuttiin, eli uutta yhteisöllisyyden aikaa. Siellä järjestettiin juhlia, kokoonnuttiin ja syvennyttiin taiteen tekemiseen, siitäkin huolimatta että maata hallitsivat taiteilijoita halveksivat ilkeät johtajat. He varastivat taiteilijoiden juonet ja keinot ja ottivat ne surutta omaan käyttöönsä. Valtakunnan henkisestä taantumuksesta ja moraalisesta rappiosta huolimatta Saaren kartano kutsui Mehiläisten seuran taiteilemaan näyttelyn maankuululle Kulttuuripolulle. Seura aloitti viipymättä Tullisaarta ja Saaren kartanoa yhdistävien salakäytävien etsinnät. Tätä kysymystä he kuumeisesti miettivät: jos rakennamme Kulttuuripolulle huvimajan, voimmeko siirtyä sinne sekunneissa Tullisaaresta, ilmiintyä kuten fantastisen suosituissa kirjasarjassa tehdään tai matkustaa kuin unessa? He päättivät kokeilla onneaan, sillä näistä asioista on vaikea ottaa selvää, koska ne eivät ole järjen asioita. 

Aino Aksenja, 24. elokuuta 2024

Tämäkin tarina on sepitettä, jota kirjoitan urheilukentän laidalla syyskuisena lauantaina. Tämäkin on eräänlainen kokeilu; mielikuvituksen, kynän, tyhjän ajan ja paperin aikaansaama hupsuttelu, leikki ja höpönlöpöjuttu. Eläintarhan puiston, eli tämän puiston jossa istun ja kirjoitan samalla kun seuraan lapsia kilpailemassa keihäänheitossa, suunnitteli samainen kartanonherra Borgström. Mietiskelen mistä kumpusi hänen kiinnostuksensa kasveihin ja maisemiin? Oliko se hänen tapansa ilmaista itseään vai oliko hän huolissaan puiden elintilan katoamisesta teollistuvassa ja kasvavassa Helsingissä? Teollisuusmiehenä hän varmastikin tiesi millaista tuhoa ihminen kasvukiimassaan saisi aikaan. 

Auringossa on todella kuuma, edelleen shortsikelit. Ajattelen Maljojen kolmosta Kulttuuripolulla enkä voi enää itsekään uskoa, että se on meidän, Mehiläisten seuran, tekemä. Nyt on jo syksy, vaikkakin lämmin sellainen, ja kesän leikit on leikitty. Saaren kartano pitää teoksesta huolta, eikä meitä kuulemma enää tarvita. Huvimaja olisi ollut hyvä nimi tai vaikka Taikakaivo tai Sumulinna, miksei yhtä hyvin Hietamäen helmi tai Tuulinen sydän. Mutta teoksen nimi on Maljojen kolmonen eikä se voisi mikään muu ollakaan. 

27.6. 2024

Taustaa (faktaa):

Maljojen kolmonen sai alkunsa tammikuussa 2024, kun Ida Enegren Saaren kartanolta otti yhteyttä Mehiläisten seuraan ja pyysi meitä tekemään Kulttuuripolku-näyttelyn vuosille 2024-2025. Polun pääteokseksi ryhdyimme suunnittelemaan huvimajaa, joka prosessin aikana muuttui kaivoksi. Se piirrettiin samankokoiseksi kuin sisarensa, huvimaja Tullisaaren kartanopuistossa jossa pidämme sydänmajaamme, mutta muodoksi tuli kahdeksankulmion sijaan sekä mehiläispesistä että seuran aiemmista teoksista tuttu kuusikulmio. Teos suunniteltiin keväällä ja toteutettiin pääosin kesäkuussa 2024, jolloin Ina, Aino ja Ingvill viettivät viikon Saaressa rakentaen teosta paikallisesti hankituista ja kierrätysmateriaaleista. Tullisaaren kartanon ja Saaren kartanon historioiden yhteensolmimiseksi meidän oli tarkoitus polttaa huvimaja rituaalisesti. Kuivien touko- ja kesäkuun aikana tuli muuttui vedeksi, synnyttäen uusia rituaaleja. Maljojen kolmonen avattiin seremoniallisesti kartanon Elojuhlassa elokuussa 2024.

Ina Niemelä, 28. kesäkuuta 2024

Hoito-ohje:

Maljojen kolmosen huvimaja/kaivo: Majaa ei tarvitse varsinaisesti huoltaa, se on tehty kestämään säätä ja elämään sen mukana, mutta teosta seurataan ja jos ilmenee poikkeavia muutoksia tai korjattavaa, otetaan yhteys Mehiläisten seuraan. Majan sisällä oleva ruukku kastellaan samalla kun polun varren ja puutarhan ruukut, ja lisäksi täytetään samalla majan sisällä oleva vesiallas. Huvimajan sisällä maassa olevat kasvit saavat kasvaa vapaasti. Ruukun köynnöskasvit saavat kietoutua majan rakenteiden ympärille. Jos huvimajan kurkistusluukku on jäänyt auki, se suljetaan.

Lisätietoa: Maljojen kolmonen on vuodenkierron mukana elävä, paikkasidonnainen installaatio. Se koostuu pääosin kierrätetystä puumateriaalista valmistetusta “huvimajasta”/ “kaivosta” ja sen ympärille kierrätysmateriaaleista, ruukuista ja erilaisista kasveista rakennetusta “muotopuutarhasta”. Kasvit on hankittu pääosin paikallisilta puutarhoilta (Pyheen kesätorin kautta) ja esikasvatettu Saaren kartanossa Heidin ja Janin toimesta. Teoksessa käytetty kierrätysmateriaali on Saaren kartanon remontista ylijäänyttä puutavaraa ja kartanon alueelta löytynyttä kivi- ja puumateriaalia. Installaatio on Mehiläisten seuran taiteilijoiden Ina Niemelän, Aino Aksenjan ja Ingvill Fossheimin paikan päällä rakentama kesäkuun lopussa 2024. Apuna ollut Ida Enegren, Matti Hänti ja Ristimäen maarakennus.

Muotopuutarhan kasveja (epätäydellinen lista):

Istutettu 25.5.2024

Virginiantädykkeet, kurjenpolvet, rönsyakankaalit, keijunmekot, maurinkiiltomalvat, humala, mirrinminttu, kangasajuruoho (yksityinen torimyyjä), tuoksuherneet, kääpiösamettikukat, kehäkukat, kosmoskukat (Saaren kartanon Heidi Lapila ja Jani Konttila), lehtikaali (Ingvill)

Istutettu 29.6.2024

Rautayrttit (Puurin puutarha), risiini, begoniat ja pikkuvitjat (Ellän Kukka ja Taimi Ky), syysleimut, mehikasvit ja maksaruohot (yksityinen torimyyjä), kääpiösamettikukat, iso-olkikukat, tuoksuampiaisyrtit, basilikat (Saaren kartanon Heidi Lapila ja Jani Konttila), krassi, lehtikaalit, ruusupapu (Ingvill)

Maljojen kolmosen polut: Astinlautapolku niitetään tarvittaessa, jos kulutusta ei ole tarpeeksi. Polku keskiosan ruukuilta huvimajalle niitetään kuljettavaksi tarpeen mukaan. Polku kaivetulta alueelta huvimajalle niitetään vasta kun apilanurmi on saatu kasvamaan, ja sen jälkeen tarpeen mukaan. Tämän eli eteläpuolen saa myös sulkea kululta apilanurmen kasvuun lähdön ajaksi, jolloin alkuun käytössä ovat vain kaksi muuta polkua. Huvimajan edestä pidetään kasvustoa lyhyenä (niin että sitä pääsee katsomaan) kaakon ja luoteen välillä, eli kurkistusluukusta astinlautojen sivuun asti. Muuten alueen kasvillisuus saa kasvaa vapaasti.

Kyltti: pidetään puhtaana ja suoristetaan tarvittaessa.

Lisätietoa: Kyltit on käsitelty seoksella, joka on keitetty Saaren kartanon residenssissä 2021 ja koostuu Mehiläisten seuran mehiläisten mehiläisvahasta, pellavaöljyvernissasta ja puutervasta. Tätä jätimme Saareen elokuussa ja kylttiä voi tarpeen mukaan uudelleenkäsitellä.

Kukkaruukut: kastellaan vähintään kerran viikossa, sään mukaan. Ruukkujen lannoitus tarpeen mukaan (puutarhurin ammattitaidolla). Kukkaruukuista saa poistaa kuolleita kasvinosia ja pitää niitä siisteinä.

Aino Aksenja, 24. elokuuta 2024

Kulttuuripolun kesä | Culture Trail’s Summer

581 words, 3 minutes read time.

Saaren kartanon residenssin avoimien ovien päivä | lauantaina 25.5.2024 | klo 11–16
Saaren kartanon alumni, taidekollektiivi Mehiläisten seura on rakentanut Kulttuuripolun näyttelyn Mietoistenlahden rantamaisemaan. Kesätori on Mehiläisten seuran yhteisöllinen tapahtumasarja, jota on järjestetty vuodesta 2021 lähtien, pääosin Tullisaaren kartanopuistossa Helsingin Laajasalossa. Avoimien ovien päivänä toukokuussa 2024 Kesätori saapuu Saaren kartanoon. Tapahtumassa nähdään Mehiläisten seuran aiempia teoksia ja uusia teosaihioita, istutetaan ja kylvetään kesäkukkia sekä rupatellaan puutarhoista, mehiläisistä ja huvimajoista.

Saari Residence open day | Saturday 25 May 2024 | from 11am to 4pm
Saari manor alumni, art collective Bee Company has made the exhibition on the Culture Trail at Mietoistenlahti. Grassroots market is a community event series of Bee Company, which has been organized since 2021, mainly in Tullisaari manor park in Helsinki’s Laajasalo. On the open day in May 2024,  Grassroots market will arrive at the Saari manor. At the event, new and previous works of Bee Company will be shown, summer flowers will be planted and sown, and gardens, beehives and gazebos may be discussed.

Avoimien ovien päivä | Jussi Virkkumaa / Saaren kartanon residenssi
Elojuhla | Jussi Virkkumaa / Saaren kartanon residenssi

Elojuhla | Lauantaina 24. elokuuta | klo 13–19

Kulttuuripolku 17.15  Maljojen kolmonen

Ina Niemelän, Aino Aksenjan ja Ingvill Fossheimin kesäkuussa 2024 rakentaman paikkasidonnaisen Maljojen kolmonen installaation avajaisseremonia Kulttuuripolulla. 

Harvest Party | Saturday 24 August | From 1 pm to 7 pm

Culture Trail 17.15 Three of Bowls

The opening ceremony of the site-specific installation Three of Bowls, built by Ina Niemelä, Aino Aksenja and Ingvill Fossheim in June 2024, will take place on the Culture Trail.

Maljojen kolmonen

2024

Vuodenkierron mukana elävä, paikkasidonnainen installaatio:

Kierrätetty puumateriaali Saaren kartanon remontista, kartanon alueelta löytyneet kivet ja puu, köysi, purjekangas, mehiläisvaha, ruukut, multa, erilaiset pääosin paikallisesti kasvatetut tai hankitut (kukkivat) kasvit, sää, oleva kasvillisuus ja maa, jolla teos seisoo. Tehty paikan päällä Mehiläisten seuran Ina Niemelän, Aino Aksenjan ja Ingvill Fossheimin toimesta kesäkuussa 2024.

Maljojen kolmonen on jatkoa työskentelyllemme puutarhojen maailmassa; ylistys ystävyydelle, sisaruudelle ja luovalle yhteistyölle. Ryhdyimme rakentamaan huvimajaa, joka prosessin aikana muuttui kaivoksi. Se on piirretty samankokoiseksi kuin sisarensa, huvimaja Tullisaaren kartanopuistossa, jossa pidämme sydänmajaamme. Kaivoa ympäröivä puutarha on versiomme muotopuutarhasta. Kaivo on sijoitettu puutarhaan ilmansuuntien mukaisesti: se avautuu lännessä auringonlaskuun ja sen korkein seinä muodostaa pohjoisnuolen. Vuoden aikana teos muuttuu, mehiläispesästä lainatun kuusikulmion tiukka geometria löystyy sään ja kasvien kasvun mukana, puutarha jatkaa villiintymistään.

Three of Bowls

2024–

Site-specific installation, alive with the yearly cycle:

Recycled wood from the renovation of Saari Manor, found rock and wood material from Saari, rope, sail cloth, beeswax, pots, soil, various (flowering) plants mainly grown & sourced locally, weather, existing vegetation and the earth the work stands upon. Made on site by Ina Niemelä, Aino Aksenja and Ingvill Fossheim of Bee Company in June 2024.

Three of Bowls is a continuation of our work in the world of gardens; a celebration of friendship, sisterhood, and creative collaborations. We set out to build a gazebo that during the process turned into a well. It is drawn to match the size of its sister, a gazebo in Tullisaari Manor Park where we have our heartquarters. The garden surrounding it is our version of a formal garden. The well is positioned by the directions: opening to sunset in the west, its highest wall making a north arrow. During the year the work will transform, the strict geometry of a hexagon borrowed from the beehive loosening with weather and the growth of plants in and around it, the garden growing wilder.

Jussi Virkkumaa / Saaren kartanon residenssi

Sanctuary

Sanctuary
2020-
Living installation:
Beehives, flower garden and gazebo, and the artists who take care of them/are taken care of by them
Tullisaari Park, Helsinki, Finland

Collaboration with Ina Niemelä

Sanctuary is an ongoing project and living installation, situated in Tullisaari Park on the island and south-eastern suburb of Laajasalo in Helsinki. Tullisaari is a public park, and the installation is open for anyone to see and experience from the gazebo. Our aim is to create a sanctuary for bees, humans and other animals in the midst of a fast growing part of our city.

The work started in autumn 2020, by clearing up some space for a garden in the yard of our friend and colleague Catharina Kajander, who lives in the park. In spring and summer 2021 several peonies, other perennials and annual flowers were planted and tended to. The flowers were chosen not only for their beauty, but also for their usefulness to the bees and other pollinators of Tullisaari. In autumn 2020 an existing beehive (started and tended to by Niemelä) was also moved from another side of the park to the more sunny, dry location of Sanctuary. The setup proved successful, and in 2021 the expanded hive was divided in two. In the autumn of 2021 the garden was expanded, and several new flowers were planted in 2022. Since 2021 we have arranged several events and happenings in Tullisaari, some of which have taken place at Sanctuary. We’re doing our best to help the bees keep buzzing and the garden growing, changing and flourishing in the coming years.

Lapset Mehiläisten seurassa

1 451 sanaa, lukuaika 8 minuuttia.

Haastattelu ja litterointi Ina Niemelä (tammikuu 2024)

Tämä on helmikuussa 2021 myönnettyn Suomen Kultturirahaston apurahan loppuraportti. Paavo Koskisen rahaston rahat on nyt käytetty viimeistä senttiä myöten, mutta elo Mehiläisten seurassa jatkuu. 

toukokuussa 2020

Asioiden merkitysten löytäminen vaatii aikaa. Samoin ajattelu ja muutoksen huomaaminen. Asioiden tekeminen ja toisesta näkökulmasta katsominen ovat tärkeitä jokaisen ihmisen kasvulle, mutta ne mahdollistuvat vain jos niille antaa aikaa. Aikuiselta vaaditaan herkkyyttä ja kykyä heittäytyä lasten ajatuksiin. Muutoksen ja kasvamisen suunta on tärkeä. 

Meillä on asiaa! juhlanäyttely Vironniemen viesti-lehden 40-v-kunniaksi  5.-30.11.2019 Annantalossa

Lapseni ovat olleet mukana kaikessa mitä olen Mehiläisten seurassa tehnyt, residenssiviikkoja ja joitakin pesätarkastuksia lukuun ottamatta. He ovat seuranneet taideteosten valmistumista olohuoneessa ja pajalla, olleet mukana purkittamassa hunajaa mökin kuistilla. Sanctuaryn hoitaminen olisi ollut paljon vakavamielisempää ilman heitä. 

Aika puutarhassa on ennen kaikkea ollut aikaa mehiläisten, lasten, Ainon ja Catharinan kanssa. Koska Mehiläisten seura ei ole leipätyöni, he ovat olleet läsnä myös silloin kun olen kirjoittanut, lukenut ja toimittanut asioita. Mikään tärkeä ei ole jäänyt heiltä näkemättä tai kuulematta.

Haastattelu nauhoitettiin olohuoneessa 5.1.2024 . Paikalla Ina, Laila ja Seela.

Ina: Nauha pyörii.

Laila: Mä haluaisin syödä vohveleita.

Ina: Vohveleita!

Seela: Ne on niin hyviä.

huhtikuussa 2021

Ina: Mulla on muutamia tämmösiä kysymyksiä teille. Vastatkaa ensin näihin ja jos joku asia jää mietityttämään niin tehdään toinen haastattelu myöhemmin. Mitä te ajattelette…?

Seela: Mistä?

Ina: Mehiläisistä. Ja sitten miten teidän ajatukset on muuttuneet mehiläistä sinä aikana kun meillä on ollut mehiläisiä?

Laila: Siis pitääkö mun sanoo mitä mä ennen ajattelin?

Ina: Mua kiinnostaa eniten miten sun ajattelu on muuttunut?

Laila: No ehkä silleen että mehiläisten on ihan hyvä kun ne saa olla siellä pesässä… että mehiläiset ovat mehiläisiä ja ne syövät paljon mettä… vähän vaikeeta sanoa.

Ina: Tarkoitatko että on tärkeää, että ne mehiläiset saa olla mehiläisiä?

Laila: Niin.

Seela: Eikä kissoja! Se ois vähän outoa jos ne ois kissoja.

Naurua.

Laila: Lehmän pitää saada olla lehmä ja jos sen pitää olla kissa niin se voi oudosti.

Ina: Niin, että siihen mehiläisten elämään ei ilman syytä mennä puuttumaan tai silleen?

Laila: Niin… tai ne ei tarvii sitä herveesti.

Ina: Entäs Seela?

Seela: No, sano vielä se kysysmys?

Laila: Mä sanon vielä, että mä oon oppinut mikä on mehiläisen ja ampiaisen ero. Mehiläisillä on enemmän karvoja ja ampiaiset on rumempia.

Ina: On kai niitä muitakin eroja?

Laila: Ehkä. Ainakin ne tunnistaa toisistaan.

Ina: Se kysysmys oli siis, että mitä ajattelet mehiläisistä ja miten sun ajatukset on muuttunut tän kolmen vuoden aikana?

Seela: Mehiläiset on söpöjä. Mä en tiedä… mulle tulee mieleen vaan…

Laila: Seelalla on tyhjä pää.

Seela: Ei oo.

Ina: No tykkäätkö sä mehiläisistä?

Seela: Joo. Kysy lisää. Kysy jotain mihin mä voin vastata.

heinäkuussa 2021

Ina: No jos teidän pitäisi kertoa, että mikä on tämä Mehiläisten seura, niin mitä te sanoisitte jollekin tuntemattomalle?

Laila: No seura joka myy hunajaa ja on hyvää seuraa.

Seela: Mutku mulle on opetettu, että ei saa sanoa tuntemattomalle.

Ina: No okei, mutta jos teidän pitäisi puhua, vaikka jossain televisio-ohjelmassa.

Laila: No ehkä mä sanoisin oikeesti, että ne hoitaa mehiläisiä ja käy residensseissä ja hoitaa puutarhaa ja ne on hyvää seuraa ja myy hunajaa.

Seela: Sano vielä uudestaan se kysymys?

Laila: Seela eksä kuuntele ollenkaan?

Seela hymyilee.

Ina: Seela jos sun pitäisi kertoa jollekkin tuntemattomalle… jollekin ihmiselle, että mikä tää Mehiläisten seura on niin mitä sä kertoisit?

Seela: Ööö… että tää on kiva seura.

Laila: Mutta mikä se niinku on?

Seela: Täällä ollaan mehiläisten kanssa. Kertoisin sen nimen jos ne ei tietäis edes sitä.

Ina: Mitä me eniten tehdään mehiläisten seurassa?

Seela: En mä tiedä.

Laila: Eniten tehdään puutarhassa ja sä hoidat mehiläisiä. Ja sit me järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia.

toukokuussa 2021

Ina: Tehdäänks me taidetta?

Seela: Joo!

Laila: Joo!

Ina: ?

Laila: Äiti on silleen että oikeestikko?

Ina: Mikä on hauskinta mitä Mehiläisten seura on tehnyt ja missä te ootte ollut mukana?

Seela: Hauskinta?

Laila: Varmaan se yks kesätori, jossa oli niitä heinäpaaleja. Siellä sai tehdä heinäpaalimajan.

Seela: Mikä on heinäpaalimaja?

Laila: Sä olit Seela niin pieni, että sä et muista. Ja sitten tota Prahassa oli ihan hauskaa, mutta sä olit koko ajan töissä joten… ja sitten ehkä se taidekierros ruotsiksi.

Ina: Se Birundan vai?

Laila: Se just. Ja lähes kaikki kesätorit, joissa on ollut munkkeja ja heinäpaalimaja.

Laila: Seela rakennetaanko maja tähän?

kesäkuussa 2021

Ina: Entäs Seela?

Laila: Seela otetaan nää tyynyt pois ja rakennetaan maja.

Seela: Ei vielä. Kohta… ööö… mikä sen nimi olikaan… se oli se missä Laila osti sen hevoskellon. 

Laila: Se kirppari? Joo kirppari oli myös kiva.

Seela: Mä tykkäsin siitä ja sitten mä tykkäsin siitä missä oli niitä munkkeja. Me leivottiin niitä ja ne oli tosi hyviä. Mut ei mulla muuta.

Ina: Oisko teillä jotain vinkkejä mitä meidän pitäisi tehdä seuraavaksi?

Seela: Ei, ei olis.

Laila: Mikä ois hyvä?

Ina: Oisko kivaa tehdä lisää puutarhajuttuja?

Laila: Joo. Puutarhajutut on kivoja.

Seela: Ei, musta me voitas…

Laila: Mä en haluu.

Seela: Musta me voitais taas tehdä niitä kirppisjuttuja just. Meille on taas kerääntynyt noita leluja.

Laila: Ei meillä oo niitä.

Seela: On meille taas kerääntynyt niitä.

Ina: Entäs jotain mehiläisiin liittyvää?

joulukuussa 2021

Laila: Puutarhajutut oli kivoja.

Seela: Mä haluaisin taas kirppisjuttuja.

Ina: Mulla on sellainen idea, että haudattaan itsemme elävältä.

Seela ja Laila: EI!!!

Ina: Silleen että pää jää näkyviin.

Laila: Aa joo hyvä.

Ina: Silleen että menis sinne maahan vähän niinkuin kukkasipuli.

Seela laulelee.

Ina: Ja sitten vois nousta sieltä ylös kuin supernopea kasvi.

Laila: Se on silleen vähän outoa kun me ollaan tehty sitä lumella. Ja mulle se ois epämukavaa kun joka paikkaan menis multaa.

Seela: Mä en haluais, että joka paikkaan menee multaa.

Ina: Oisko se kammottavaa?

Seela: Ei, mut mä en halua sitä.

Ina: Okei, eli ei sitä teille. Mut tuutteko jos mä teen sen?

tammikuussa 2022

Seela: Joo!

Ina: Se olisi performanssi.

Laila: Joo, mut sun pitää pitää se pää pinnalla.

Ina: Joo, en mä kokonaan mee sinne maan alle.

Seela: Äiti entä jos sä tekisit silleen niinku…. mikä se olikaan se kasvi, joka nousi sieltä? Äiti anteeks… me katotaan nyt näitä.

Ina: Mikä teillä nyt on siinä meininki?

Seela ja Laila: Me tehdään majaa.

Laila: Tosi hyvin keskitytään tähän haastatteluun.

Ina: Nyt tulis iso kysymys.

Seela: Mut äiti mikä se oli joka nousee esiin sieltä? Kysy vielä se.

Ina: Ai siis mikä kasvi se on?

Seela: Niin.

Ina: No mitä te ehdotatte? Pioni? Meillä on paljon pioneita

kesäkuussa 2022

Seela: Eikun retiisi. Minkä värinen retiisi onkaan?

Ina: Semmonen valkopunanen.

Seela: No jos sä laittaisit punaset vaatteet päälle… no ei. Ei sittenkään.

Ina: Okei. Mutta sitten vielä yksi kysymys. Mitä olette oppineet?

Seela: Että mehiläiset on kiinnostavia.

Laila: Miten tää on niinku ollut hirveen pitkä matka? Kun etkö sä kuitenkin aio jatkaa?

Ina: No mutta nyt tarkoitan näitä kolmea mennyttä vuotta.

Ina nousee ylös sohvalta.

elokuussa 2022

Laila: En mä tiedä… sä rikoit just mun majan.

Seela: Se oli meidän maja. Mäkin osallistuin siihen.

Laila: No hunajan purkittaminen on jäänyt mieleen, linkoaminen on vähän tylsää.

Seela: Musta on kivaa kun saa syödä hunajaa.

Laila: No ehkä…

Seela: Voitsit sä äiti olla silleen, että sä pitelet tätä samalla?

Laila: Oon oppinut kasveista ja kulttuuritapahtumistakin jotain.

Ina: Mitä sä oot niistä oppinut?

Laila: No että ihmisiä oikeesti tulee sinne jos on jotain kiinnostavaa. Jos on munkkeja.

Ina: Onko joku jäänyt harmittamaan?

Seela: Se et mä olin kuumeessa.

Ina: Millon sä olit kuumeessa?

Seela: No silloin yhdessä residenssissä.

Laila: Se jäi harmittamaan kun se yks iso pesä kuoli ja myös se kun me oltiin kipeenä Prahassa.

Seela: Mä en tykännyt myöskään siitä, että se pesä kuoli. Mennään tonne pelaamaan.

Laila: Seela ei vielä. Meillä on tää kysely kesken.

Seela: Aaa… ai nii totta. Kuinka kauan tää vielä kestää?

tammikuussa 2023

Ina: Mites te Mehiläisten seuran jäseninä…

Laila: No ei me mitään virallisia jäseniä olla.

Seela: Ollaanhan me.

Laila: No en mä oo virallinen jäsen kun en mä kuitenkaan saa niitä rahoja.

Laila: Kun me ei kuitenkaan saada niitä… mitä ne on… niitä rahoja.

Ina: Apurahoja?

Laila: Niin.

Seela: Mäkään en saa. Mä en saanut niistä pullajutuistakaan mitään, vaikka mä olin leipomassa.

Ina: Pitäishän sun jotain saada. Mä oon ajatellut, että kun teillä on tää täysihoito tässä, mutta ehkä mä oon väärässä.

Laila: Ei me niin hirveesti olla autettu.

Seela: Mutta niissä pullajutuissa me autettiin. Mehän leivottiin ne melkein kokonaan.

Ina: Totta. Mutta mä maksoin mun omista rahoista teille sen Prahan reissun.

Laila ja Seela: Totta.

Laila: Aika paljon rahaa menee meidän elättämiseen Seela. Äiti ostaa meille kaiken.

Naurattaa.

Seela: Entäs jos me ei oltaiskaan hengissä?

Ina ja Laila: Mitä?

Seela virnuilee.

Ina: Ai missä hengissä? Onneksi ootte hengissä.

Laila: Seela oikeesti, älä pelottele.

Seela käkättää.

Laila: Ei oo naurun asia.

Ina: Tuleeko vielä jotain mieleen?

Laila: Joku tutkimusmatka ois kiva, mutta ei ens kesänä. Ens kesänä meillä on jo ihan tarpeeksi tekemistä.

Ina: Kiitos haastattelusta.

elokuussa 2023

Mehiläisten seura matkusti Prague Quadrennialeen edustamaan Suomea – Aino ja Ina kertovat millaista se oli

Ina Niemelä & Aino Aksenja

Kahdeksantoista vuotta sitten, syksyllä 2005 me, Ina ja Aino, lähdimme pitkälle matkalle. Olimme kirjoittaneet keväällä ylioppilaiksi ja säästäneet pitkän kesän töistä muutaman tonnin rahaa voidaksemme matkustaa ja seikkailla. Tarjosimme matkakertomuksia Uusimaa-lehteen ja seitsemän juttua julkaistiin kuvien kera 2005-2006. Jutut kirjoitettiin nettikahviloissa – kahviloissa joissa pääsi käyttämään tietokonetta ja käymään verkossa minuuttikorvausta vastaan. Luimme vanhat lehtijutut läpi tätä kirjoittaessamme, ja vaikka 19-vuotiaan kaikkitietävyys nolotti, on juttuihin tallentunut ajankuva kiinnostava ja teini-ikäisten reporttereiden peloton ja positiivinen asenne elämää kohtaa ilahduttava. Tämä juttu on omalla tavallaan jatkoa noille kertomuksille. Meillä on nimittäin elämässä käynyt sellainen onni, että olemme yhä sydänystäviä. Lisäksi olemme nykyään kollegoita, ja työskentelemme yhdessä taidekollektiivi Mehiläisten seurassa. Tänä kesänä lähdimme taas reissuun, mutta ei yhdeksäntoistavuotiaan vapaudella vaan ammattitaiteilijoina edustamaan Suomea PQ:ssa, esittävien taiteiden maailmannäyttelyssä Prahassa. 

Matkalla

Mukaan lähtivät kollegamme Ingvill ja Catharina, pieni 20 vuotta vanha italialainen pakettiauto sekä näyttelymme rakentamiseen tarvittavat teokset ja tarvikkeet: teltta, retkituolit, toripöytä, rautasänky, tekemämme tilkkupeitot, räsymattoja, seuran pesien hunajaa ja mehiläisvahaa, kylmälaukut täynnä hunajasimaa näyttelyvieraille tarjottavaksi, videotykki, äänentoisto, valoja ja muuta tekniikkaa sekä julisteet ja muut näyttelyn pystyttäjille tarpeelliset tilpehöörit. Pakkasimme auton huolella ja starttasimme kohti Keski-Eurooppaa varhain kesäkuun toisen päivän aamuna. Reittimme kulki Suomesta Viroon ja halki Baltian ja Puolan aina Prahaan asti. Auton hytissä oli ahdasta, ajomatka pitkä ja tulevat koitokset jännittivät meitä. Mietimme miten valmistautua tapaamaan tuhansia ihmisiä, miten olla aamusta iltaan sosiaalinen, mitä vastaamme jos joku kysyy teemmekö teatteria tai mistä näyttelyssä on kyse. Samaan aikaa olo oli helpottunut ja uusi. Valmistelut oli tehty, budjetit laskettu, esittelyt kirjoitettu ja mehiläisille viety lisätilaa alkukesän hunajalle.

Maailmannäyttelyssä

Suomen paviljonki PQ:ssa oli entisellä teurastamoaluella hallissa nr. 11 Irlannin edustusjoukkueen suuren keskusteluille varatun pöydän ja Iso-Britannian 20-neliöisen konferenssitilan välissä. Kolmannella puolella oli seinä ja neljännellä Unkarin pieneksi yksiöksi lavastettu esiintymislava, jossa laulettiin Schubertia iltapäivisin. Keskustelujen taustalla murisi Australian näyttelyn äänimatto ja Islannin sairautta ja toipumista käsittelevän esitystilan melankolinen äänimaisema. Kuuliaisina suomalaisina olimme ottaneet vakavasti näyttelynjärjestäjien pyynnön kaiken äänen ohjaamisesta kuulokkeisiin, emmekä olleet kuvitelleet näyttelyämme keskelle tätä tummasävyistä kakofoniaa. Ensimmäiset päivät olimme shokissa. Oliko Quadrennial sittenkin aivan väärä paikka Mehiläisten seuralle? Hiljaisella äänellä puhuvat, pehmeät teoksemme tuntuivat hukkuvan hallin hälyyn. Muutaman päivän jälkeen mitta tuli täyteen ja kutsuimme koolle äänikokouksen. Yhdessä muiden maiden taiteilijoiden kanssa päätimme laskea näyttelytilan äänen volyymiä. Mikä helpotus! Tuntui valtavan hyvältä huomata, että keskustelulla oli merkitystä. Äänimaton hiljennyttyä siedettäväksi oma hermosto rauhoittui ja kaikki hallin teokset saivat enemmän tilaa hengittää.

Mehiläisten seuran osaston suurin elementti oli entisistä purjeista ommeltu kuusikulmainen teltta, Inan teos Hexagon. Teltan lattiaa päällystivät räsymatot, ja katsojia kehotettiin riisumaan kengät ennen telttaan astumista. Sisällä oli Ainon installaatio Työssäkäyvien naisten lepokoti, johon kuuluu mukavaksi pedattu vanha rautasänky, kierrätetyistä pellavapyyhkeistä ommellut tilkkupeitto, tyyny ja yrteillä täytetty silmätyyny, sekä ääniteos, jota koko näyttelyn ajan oli lähes aina joku kuuntelemassa kuulokkeista sängyllä istuen tai maaten. Teos on toteutettu yhteistyössä taiteilijan äidin Liisu Vartijan kanssa. Teltan seinään oli heijastettu video Inan ja Ainon Tullisaaren puistossa sijaitsevasta elävästä Sanctuary-installaatiosta. Liikkuvat kuvat puutarhasta ja mehiläispesiltä täyttivät tilan ja toivat puiston läsnäolevaksi keskelle Prahaa.

Teltan yhdessä kulmassa Catharinan keramiikkateos Andrena Humilis, suuri punasavinen ruukku täytettiin näyttelyn ajaksi viileällä vedellä, jolloin se toimi samalla perinteisenä viilennysmetodina. Tilassa oli selattaviksi tarkoitettuja valokuvia Tullisaaresta ja matkalta Prahaan, sekä matkalta keräämiämme aarteita, kasveja ja kiviä. Näyttelyn yksityiskohdat elivät päivittäin. Teltassa tuoksui kuivumaan ripustetut yrtit ja kukat, mehiläisvaha sekä näyttelykävijöiden kesähiki.

Teltan ulkopuolella oli jäätelökioskin vanha A-ständi, jossa oli lisätietoa näyttelystä ja näyttelyosaston tapahtumista, Mehiläisten seuran Tullisaaren tapahtumissa ahkerasti käytetty toripöytä ja pöydän takana me. Toripöydän takaiselle seinälle olimme ripustaneet Inan Puutarhurin tilkkupeiton. Näyttelyn aikana Ingvill keräsi piirustuksia mehiläisten reiteistä mehiläistarhurin suojapukuunsa, Ina veisti korvan muotoista mehiläisvahaveistosta ja Aino kirjaili lempikukkiamme vanhalle pellavaliinalle. Pidimme hauskat avajaiset, yhdet mehiläistanssit ja Suomi-päivänä maistelimme näyttelyvieraiden kanssa hunajaa ja simaa. 

Matkalla maailmalla

Tapamme työskennellä on useimmiten hitaasti etenevää ja rönsyilevää, sekä paikasta innoitusta saavaa. Näyttelyllämme halusimme tuoda Quadrennialeen sitä samaa rauhaa ja rönsyämistä, mikä on läsnä työskentelyssämme kotona. Puutarhassa monia asioita pitää tehdä joka vuosi uudestaan ja mehiläistenkin kanssa epävarmuuksia piisaa. Hitaammin matkustaminen oli meille tärkeää sekä ekologisesta että taiteellisesta näkökulmasta. Aika matkalla avasi tilan ajatuksille ja tunteille matkasta, uusille maisemille ja yllätyksille. Yövyimme paikoissa, joihin tuskin koskaan muuten olisimme päätyneet, kuten Łódźissa, koska sinne oli sopivan pitkä matka Tūjasta Latvian dyyneiltä. Löysimme uskomattoman luonnon muodostaman kivilabyrintin Puolan ja Tsekin rajalta, koska päätimme viime hetkellä ajaa toista reittiä. Mitä hitaammin kuljimme, sitä tarkemmin näimme vastaantulijat. Sitä paitsi Taiteilijan pitää aina matkustaa tyylillä, eikä meillä ollut kuumailmapalloa. 

Keskiajalla eurooppalaiset uskoivat, että voisimme ymmärtää kasveja ja eläimiä vain ajattelemalla niitä. 1600-luvun taitteessa varhaismoderni ajattelija Francis Bacon käänsi myytin päälaelleen. Hän muutti eurooppalaisen tieteenfilosofian väittämällä ettemme voi ymmärtää luonnonmaailmaa vain ajattelemalla sitä. Keskiajan filosofi tutki maailmaa järjen avulla ja kun hän tahtoi ymmärtää tammipuita hän ajatteli niitä. Tämän perinteisen lähestymistavan sijaan Bacon suositti “eksperimentalismia”. Eksperimentalistit keräävät informaatiota maailmasta havainnoimalla ja kokeilla. Bacon vertasi heitä kimalaisiin. He keräävät luonnon tuotteita, “puutarhan ja pellon kukkia”, ja muuttavat ne todellisen tiedon hunajaksi. Bacon oli myös innokas matkustelija.

Meidän intuitiiviset ja ekofeministiset metodimme Mehiläisten seurassa tuskin olisivat kelvanneet Baconille, vaikka matkustamisen filosofia näyttääkin pysyneen harvinaisen samankaltaisena neljäsataa vuotta. Esseessään “On Travel” vuodelta 1625 hän kutsuu matkustamista koulutukseksi ja neuvoo nuoria miehiä pitämään päiväkirjaa asioista, joita he ulkomailla näkevät. Hän ehdottaa, että matkalaisten tulisi tarkkailla ruhtinaiden hoveja ja oikeusistuimia. Heidän pitäisi käydä kirkoissa, luostareissa, monumenteilla, kaupunkien muureilla ja linnoitustöillä, valkamilla ja satamissa, antiikkisissa paikoissa ja raunioilla, kirjastoissa, yliopistoissa, luennoilla, laivastossa ja laivoilla, kaupungintaloissa ja puutarhoissa. 

Koska olimme matkallamme kenties murto-osan siitä ajasta, mitä nuoret aatelismiehet aikanaan grand toureillaan, kävimme vain Prahan kasvitieteellisessä puutarhassa eräänä sunnuntaina, sinä iltana kun emme olleet töissä paviljongilla. Ihmisten tarinoita ja huolia ehdimme kuitenkin kuunnella sitäkin enemmän. Kahdessatoista päivässä saimme käydä useita keskusteluja, joita monia yhdisti taiteilijoiden ja muidenkin näyttelyvieraiden pitkään jatkunut uupumus ja toive saada työskentelyyn rauhaa ja aikaa levolle. Puutarhaelämä ja sen kaipuu tuntui myös toistuvan kollegoidemme puheissa. Paikallinen ja henkilökohtainen lähestymistapamme tavoitti ihmisiä eri paikoista ja kulttuureista, ja nämä yhteyden kokemukset olivat maailmannäyttelyn parasta antia.

Kotona maailmassa

Mehiläisten seura vaikuttaa ja tekee taidetta Tullisaaren puistossa Helsingin Laajasalossa. Siellä meillä on puutarha ja kaksi mehiläispesää. Pitkäikäisin teoksemme Sanctuary on koettavissa Puutarhurin mökin pihapiirin huvimajasta ympäri vuoden. Järjestämme puistossa myös tapahtumia säännöllisen epäsäännöllisesti, ainakin kerran kesässä. Lisäksi olemme tuoneet teoksiamme ulos puistosta, kuten nyt PQ:ssa ja tammikuussa 2023 Laajasalon kirjaston Galleria Salmessa näyttelyssä Pesä

Näyttelyissä asetamme rinnakkain tekemiämme käsitöitä sekä puutarhataiteesta, puutarhoista ja paikallisesta historiasta ammentavia käsitteellisempiä teoksia. Järjestämämme tapahtumat asettuvat 60-luvulta alkunsa saaneiden ympäristötaiteen, luonnon ja kulttuurin suhteita työstävien taideprojektien ja happeningien jatkumoon. Teokset ovat humoristisia, tarinallisia ja herkullisia. Teemme taidetta käsillä tekemisen ilosta ja nautinnosta, sekä halusta olla puutarhassa ja hoitaa sitä yhdessä – vaalia ystävyyttä ja löytää aikaa luovuudelle. 

PQ

  • PQ eli Prague Quadrennial on vuodesta 1967 joka neljäs vuosi järjestettävä esittävien taiteiden maailmannäyttely
  • Mehiläisten seura toteutti PQ23-näyttelyyn Suomen osaston, joka oli osa Exhibitions of Countries and Regions-näyttelykokonaisuutta
  • Osaston kuratoi Suomen Oistat-keskus
  • pq.cz

Mehiläisten seura

  • Mehiläisten seura (Bee Company) on vuonna 2020 perustettu taidekollektiivi
  • Seuran tämänhetkiset jäsenet ovat koollekutsuja, valotaiteilija Ina Niemelä, kuvataiteilija Aino Aksenja, skenografi Ingvill Fossheim ja keramiikkataiteilija Catharina Kajander
  • Mehiläisten seura toimii pääasiallisesti Laajasalossa, Itä-Helsingissä
  • mehilaistenseura.org

Bee Company at PQ23

We were in  Prague Quadrennial last June. Thanks for your visit! Here now or there then.

If you didn’t have a chance to lie on our bed in Prague, you can listen to the audio play Resting home for working women by Aino Aksenja on Soundcloud.

Works at PQ23   Bee Company

Hexagon, 2021-
Tent, Bee Company’s studio, sculpture: repurposed sails, metal frame, turned midpole

Ina Niemelä

INSIDE THE HEXAGON:

Resting home for working women, 2022
Installation: sound piece, 15:15 min; old iron frame bed; quilt, pillowcase and eye pillow made from old kitchen towels embroidered with initials; fragrant herbs collected from Sanctuary inside the eye pillow
Aino Aksenja
Made in collaboration with the artist’s mother Liisu Vartija

Sanctuary, 2020-
Video documentation, 33:39 min &

47 documentation images, 11x15cm (can be leafed through) of
Living installation: beehives, flower garden and gazebo, and the artists who take care of them / are taken care of by them

Tullisaari Park, Helsinki

Aino Aksenja & Ina Niemelä 

Love first, 2022-
Sculpture: wooden box, beeswax of Tullisaari bees from 2020-2022, pieces of porcelain and glass found in the soil of Tullisaari

Ina Niemelä

Andrena Humilis, 2020
Terracotta vessel, Finnish red clay

Part of the collaborative project Critically Endangered Species

Catharina Kajander

Working outfits of Bee Company, stained and dyed with plants, minerals, soil etc. from Tullisaari park

Ingvill Fossheim

Instax photographs of Bee Company’s journey from Helsinki to Prague by land and sea
Aino Aksenja

Herbs and flowers from the Sanctuary garden, the journey and Prague, including:

  • Nepeta × faassenii / catmint / mirrinminttu
  • Agastache foeniculum / anise hyssop / anisiiso
  • Melissa officinalis / lemon balm / sitruunamelissa
  • Origanum vulgare / oregano / mäkimeirami
  • Salvia officinalis / sage / salvia
  • Salvia nemorosa / woodland sage / lehtosalvia
  • Lavandula / lavender / laventeli
  • Knautia arvensis / field scabious / ruusuruoho
  • Centaurea cyanus / cornflower / ruiskukka
  • Trifolium pratense / red clover / puna-apila
  • Leucanthemum vulgare / ox-eye daisy, dog daisy, etc / päivänkakkara
  • Quercus robur / oak / tammi

Rag rugs on the floor, some from previous spaces of work and of importance to Ina, some made by Aino’s mother Liisu Vartija

OUTSIDE THE HEXAGON:

Gardener’s quilt, 2022
Quilt: recycled cotton fabrics, plant dyed wool
Ina Niemelä

ALSO IN THE SPACE

  • market table from the happening series Laajasalo Grassroots Market (2020-)
  • organza with propolis from the hives
  • skep hat made of Kentucky bluegrass and rattan
  • tent weights of shungite and volcanic rock
  • bunches of oregano from Sanctuary garden
  • Aino’s and Ina’s gardening bags
  • vase gifted to Ina from Aino with a changing arrangement of flowers picked in Prague

Letter for the festival visitor

Laajasalo, East Helsinki, 18 March 2023

Dear reader,

We’re writing to thank you for all the support you’ve given us. It’s a good time, too, to consider how important the support and sheer existence of friends is to humans and other species. Through the ages and everywhere. 

Today we celebrate National Quilting Day, and in town people are marching for nature. Yesterday the sun shone, melting the dirty heaps of snow. I saw the first snowdrops of the year when I went to remove the mouse guards from the hives and to see if the bees were alive. I peeked into the hives carefully, lifting their roofs slightly. There was a lot of food left, and not many wax scraps on the bottom of the hive yet. From this I gathered that the egg laying has not properly started yet, which is probably a good thing. Last year one of the hives perished when the winter storage ran out during a cold April.

The garden is still asleep under the snow, but a few brave bees dared to peek out from the doorway of the hive, called out by the sun. The situation is dangerous though, as the great tits are on the prowl for unsuspecting bees. I cannot wait for the snow to melt and the tulips we rescued last summer from the park’s rubbish to sprout in the Sanctuary garden. This week felt like the first of spring, and I immediately went and bought some new flower seeds and started dreaming of sowing. One can luckily start that inside already, pregrowing seedlings for summer.

My theme for 2023 is warm, and through that I wish to do everything this Year of the Rabbit. Warmth is intrinsic to our work. Handicrafts and gardening share the same ardor: slowness and being hands on with life warm the maker, and at best this warmth is conveyed to the viewer, too. I find quilts fascinating because they are so enigmatic, layered and misunderstood. They are tolerant and abundant in their aesthetics and full of stories. Quilts are heavy and awaken strong emotions for the blankets that they are. 

This past year, feelings and relationships have often been tangled in the Bee Company. These tangles are of no interest to you and I do not wish to say more about them here, but what I will say is that all those feelings and sorrows are also present in the works. They have been sewn into the seams of the tent, and painted and sanded and repainted, dug into the earth and grown into flowers. This exhibition, however, is not about conflict and difficulty but desire, joy and unity. There’s warmth in collaboration and gathering, especially if you can gather in a garden, or in a tent if it rains. Perhaps the most important thing is working, and being, together. Or what do you think?

A few weeks ago we were planning our trip to Prague. It feels meaningful to be going to a city we visited together twenty years ago, on our first trip together, an Interrail at sixteen. A part of the work we present in the Quadrennial will be made, collected and thought about during our long trip by land and sea from Laajasalo to Praha 7 in June. The work continues during the whole PQ23, where our exhibition is slowly forming and changing before your eyes. The beginning and end of this journey are the same as the Interrail in 2003, but in the opposite direction. Something is about to come full circle, though we are not certain what it is yet. This is how we approach art making too – the route is clear, intuition carries you and you know before you know. 

I have been thinking about where to get two comfy and lightweight chairs to sit on for you and me. Is it too risky to try and find them along the way or should I scout them beforehand? I’ve also been thinking about how to pack Catharina’s huge pot and how to prepare the hives for my absence during the buzziest time of the year. I need to ask someone to check in on them and also to water the flower bed when it is dry. An exhibition is an awful responsibility and so is a garden.

But perhaps, after all, it is not what you get out of a garden, but what you put into it that is the most rewarding. And forgive me for my self-conscious ending to this letter, but let me ask one silly and egoistic question: What is my place in the world? A question frequently asked, and never, so far as I know, satisfactorily answered to me. We commonly spend our years, as long as they are given to us, getting ready to enjoy ourselves. How many hours, how many minutes do I get of that which is happiness? I do not mean laziness, which is always discontent; but that enjoyment, in which the natural senses have easy play, and the cynic thoughts and hopelessness have a holiday. There is probably nothing that has such a tranquilizing effect, and leads into such content as gardening. By gardening, I do not mean that insane desire to raise gigantic vegetables which some have; but the philosophical occupation of contact with the earth, and companionship with gently growing things and patient processes; that exercise which soothes the spirit and develops the muscles. 

I hope Prague will be good for us and that we make many new friends for the future.

With warm regards,

Ina & Aino

Suvin ja Marlonin raportti SKR:lle

Kirjoittajat: Marlon Moilanen & Suvi Tuominen (maaliskuu 2023)

Tämä dialogimuotoinen kirjoitus on koostettu muistoista, joita herättelemme jälleen kevätauringon alla kohmeisen talven jälkeen. Työskentelimme vuonna 2022 maalis-huhtikuussa tanssistudiossa osana Mehiläisten seuran vapaita työskentelyjaksoja. Studiossa teimme erilaisia liikkeellisiä kokeiluja ja synnytimme maailmoja, jotka vaikuttuivat Mehiläisten seuran jaetuista ajatteluhetkistä Saaren kartanossa kesällä 2021. Välissä on siis ollut muutamia talvijaksoja. Nyt vuoden 2023 kevätauringon paistaessa nämä hetket tuntuvat sekoittuvan ajatuksissamme yhdeksi muistojen verkostoksi, joka ei tunnu lineaariselta. Muistot nousevat ja tuntuvat, ne sekoittuvat ja yhdistyät johonkin mennessä olleeseen ja tulevaisuudessa vaikuttavaan. Pian mehiläisetkin heräilevät ja alkaa jälleen uusi sykli.

Millaista liikkeellistä maailmaa syntyi mehiläishoitaja puvun sisältä?

Marlon: Aukesi ainakin turvallisuuden, väkivallan, hoivan, kontrollin, antautumisen ja eksymisen maailmoja. Puvut toivat läsnäolevaksi kaiken sen moninaisen ristiriitaisuuden, jota mehiläistenhoitoon tuntuu kuuluvan. Ne avasivat arjen rinnalla science-fictionin kaltaisuutta ja ehkä jotain vähemmän tunnistamatontakin – eksynyttä. Puvun sisällä tuntuu, että on tutkimusmatkailija. Meidän matka taisi olla ennen kaikkea näiden merkitysrihmastojen kautta omaan kehollisuuteen. Puvun, ihon ja solujen sisälle. Mehiläispuvut kutsuivat esiin sellaisia liikemalleja kuin värähtely, myötääminen tai kurotus. Joku siinä suojaavan puvun sisällä tapahtuvassa herkistyneessä, intiimissäkin, kehollisuudessa kiinnosti. Mehiläispuku on kuin univormu ja sen käyttötarkoitus on varsin joustamaton normaalisti. Kun kehollisen herkkyyden, merkitysten muuntuvaisuuden, pehmeyden, yhdisti tähän univormun merkitysten kovuuteen, syntyi mielestäni ihan kiinnostavaa jännitettä.

Suvi: Kummallisinta oli se, että kun astui tanssistudiossa mehiläishoitaja puvun sisään syntyi siitä ikään kuin sellainen toismaailmallinen tilanne, jossa ympäristö ja siihen liittyvä performatiivinen pukeutuminen eivät kohtaa. Tää on sellasta tilan, ajan ja ympäristön hajautuneisuutta, jota kytken myös ikään kuin tähän kiihtyvään aikaan. Paradoksi syntyy siitä tällaisessa kokemusmaailmassa, että oon alkanu kyseenalaistaa asioiden kiihtymistä. Eli vaikka digitalisaatio ja automatisaatio kiihdyttää aikaa tai ajan tuntua juuri tuon hajautumisen kautta, niin silti tietyt vaikka geologiset prosessit tai mehiläisten vuotuinen sykli sitoutuu hyvin tietynlaiseen materiaaliseen aikaan (toisin sanoen materiaalisiin muutoksiin). Me ollaan aiemmin Marlon sun kanssa tehty esitys missä ei oltu mehiläistenhoitaja pukujen sisässä, mutta seikkailtiin maailmassa, jossa minecraft, mehiläistenhoito ja tähtiavaruus sekoittuivat. Muistan, että silloinkin luokseen liikkeellisesti kutsui hitaus, rytmin tunteminen kehossa enemmänkin jonain heilahduksena, joka syntyy painovoimaan anatautumisesta eikä niinkään siitä, että tekee tanssia tiukalla lihastonuksella.

Mitä tapahtui, kun tämä liikkeellinen maailma istutettiin Tullisaaren puistoon?

Suvi: Liikkeellinen maailma istutettiin Tullisaaren puistoon hyisen kylmänä maaliskuun viikonloppuna. Tuuli, lumisade ja kylmä ilma olivat vallanneet puiston. Muistan ajatelleeni, että miten lämpimässä tanssistudiossa rakennettu sulava keho mahtaa suhtautua tilanteeseen, jossa sää itsessään jo nostaa erilaisen lihastonuksen. Tällä tarkoitan sitä, että studion maailma tuntui hetkellisesti lähes mahdottomalta puiston ympäristössä. Lisäksi puisto on valtava, verrattuna tanssistudioon. Tanssistudiossa voi hallita olemistaan sillä, että kuvittelee seinien sisään rakentuvan jonkinlaisen jännitteisen kentän, johon liikkeellisesti asettuu. Puistossa toimijuusverkostojen määrä vaan pitää niin kovaa ääntä, ja taivas! Siis taivas on niin kaukana ja niin iso… Jo pelkästään sen alle asettuminen verrattuna studion katon alle avaa aivan uudenlaiset kysymykset siitä, että millainen liikkeellinen tekeminen puistoon mahtaa asettua. Kyse on ehkä intensiteettien etsimisestä. Mulle se on perimmäinen kysymys esitystaiteessa, että missä määrin jokin kohta kasvattaa intensiteettiä ja milloin taas voidaan olla vähemmän intensiivisesti.

Marlon: Tanssisalit ovat sillä tavalla kolkkoja paikkoja, ettei niistä itsestään useinkaan avaudu kovin kiinnostavia tai ainakaan kokemusta valtaavia maisemia. Meilläkin työskentely tanssisalissa tapahtui vahvasti kohti yksilökehollisuutta ja sisäistä kokemusta, jossa fokus ei ollut ympäristössä, vaikka työskentelimmekin lyhyesti esimerkiksi taivaasta vaikuttumisen kanssa jo tanssisalissa. Tullisaaren puistossa taas koin, että puiston maisema valtasi välittömästi kokemuksen ja söi liikkeellisen ehdotuksen sisäänsä. Tämä saattaa olla itsestään selvää, mutta koen, että olisi tarpeen työskennellä alusta asti puiston maasta ja puiston taivaasta käsin, jotta puistossa esiintyminen voisi resonoida syvemmin tapahtuessaan.

Mikä on teatterin savukoneen ja mehiläisten pesän savustimen suhde?

Suvi: Tätäkin ajatusta jumpattiin ja sen kanssa leikiteltiin. Savustin ja savukone ajatusleikkinä, jossa molemmat ovat jotain samankaltaisia, mutta myös erilaisia teatraalisia elementtejä nousi esiin. Erilaisuus näissä kahdessa on toki niiden ‘oikeassa’ funktiossa, mutta tunnelmaltaan isoin ero oli haju. Teatterin savukoneen savu/usva tuoksuu tietyltä ja siihen liittyy itsellä voimakkaita kehollisia latauksia. Jännitteen ja odotuksen hetkeä, jonkin asian näkyväksi tekemistä ja maagistamista. Mehiläispesä savustin taas haisee savulta, tai palavilta asioilta siellä sisällä… se haju oli itselle kammoksuttava. Ja ehkä se on mehiläisillekin, en tiedä? Tai tyhmyyttäni, koska en tiedä savustimen menakismeja, niin en ole varma minkä reseptorien kautta mehiläiset rekisteröivät sen ja miksi he reagoivat siihen tietyllä tavalla. Black box, johon tunkeutuu savua. Mehiläispesä johon tunkeutuu savua… jotain kiinnostavaa tästä syntyi, kun ajattelimme Mehiläisten seuran taiteen mahdollista näyttämöllistymistä.

Marlon: Niin. Meitä kiinnosti lähestyä mehiläistenhoitoon liittyviä välineitä ja asuja samanaikaisesti sekä niiden normaalin käyttötarkoituksen että sitten myös näyttämöä kohti haluavan ajattelun kautta. Savukoneen ja savustimen yhteys oli yksi ilmeinen ja hauska esimerkki tässä leikissä. Mehiläispesän savuttelu savustimella on esimerkki hyvin arkisesta ja samalla spektaakkelin omaisesta tapahtumasta, jossa huolenpito ja hätyyttäminen kohtaavat. Tämä savuttelu olisi voinut olla yksi hauska toiminta ja elementti, jota tutkia sekä perinteisellä näyttämöllä että puistossa.

Miten unien logiikka vaikutti työskentelyyn?

Marlon: Työskentelimme lyhyesti unien kehollistamisen ja esittämisen kanssa. Tarkoituksena oli palautua unen logiikkaa muistuttavaan olotilaan, joka taas alkaisi ruokkimaan uusia unenomaisia tapahtumia. Tärkeää projektissa ylipäätään on ollut, että mehiläisten kanssa taiteen tekeminen avaisi uusia tai vaihtoehtoisia lähestymistapoja, eikä niinkään mehiläisten asettuminen valmiiden lähestymistapojen kohteiksi. Koen, että tämä mehiläisten kanssa uneksiminen oli yksi yritys avartaa taiteellisia lähestymistapoja.

Suvi: Unien logiikka on kiinnostava lähtökohta, koska koen, että unissa ei ole usein logiikkaa, ja taas toisaalta niissä on aivan selvä logiikka. Harjoitteessa, jossa pötköttelimme ja kytkeydyimme solutasolla mehiläistenhoitajan uniformuun, muuntauduimme outoon tilanteeseen, jossa oli unetkin läsnä. Muistan, että joskus vajosin syvälle pääkallooni ja mehiläistenhoitajan uniformun verkko auttoi minua vajoamaan yhä syvemmälle. Näissä tiloissa tanssistudio, uniformu ja pääkalloni rajat hälvenivät. Se todennäköisesti johtui siitä, että vajosin pieneen uneen, en kuitenkaan uneksinut, vaan tietoisuuteni vaihteli vajoamisen ja hereillä pysymisen välitilassa. Unien kanssa työskentely tällä tavalla on siitä kiinnostavaa, että se vaatii aikaa ja loppujen lopuksi se ei ehkä näytä juuri miltään ulospäin, ainakaan mitä olemme tietyissä esittämisen perinteissä tottuneet mieltämään näyttämiseksi. Mietin surrealismia… unenomaisen, epätodellisen, venyvän, mittasuhteiden sekoittumisen ja väriliukumien maailmoja. Jälkikäteen, kun ajattelen meitä pötköttelemässä, hetkittäistä kohtaamista yhden mehiläisen kanssa Tullisaaressa ja ryhmämme keskusteluita tuntuu, että niiden mittasuhteet sekoittuvat päässäni ja en enää ole varma mikä näistä tilanteista oli todempaa kuin toinen. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että todempaa on se, jolla on jonkinlainen vaikutus siihen mitä seuraavaksi tekee.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Marlon & Suvi: Loppuvuodesta 2022 päädyimme irtautumaan Mehiläisten seurasta. Taiteellisesti Mehiläisten Seurassa on ollut kiinnostavaa tietty ilmeinen elämän ja taiteen ristiinpölyttyminen hyvässä ja pahassa. Hitaasti kehkeytyvä lopputulokseltaan avoin prosessi on ollut iso inspiraation lähde, mutta myös synnyttänyt haasteita freelance elämän yhteensovittamisessa. Valitettavaa huomattava, mutta muille selkeämmile ja tuotannoltaan sitovimmille projekteille tulee helposti antaneeksi enemmän energiaa. Lisäksi kyse voi olla myös yksinkertaisesti erilaisten toiveiden, sitoutuneisuuden asteiden, resurssien ja kommunikointitapojen kohtaamattomuudesta työryhmän sisällä. Välillä on parempi päästää irti, kuin yrittää pakottaa yhteistyötä tapahtumaan. Olen iloinen siitä, mitä aloitimme Mehiläisten Seurassa ja millaisia uusia asioita sain kohdata ihmisyydestä, mehiläisistä ja taiteen tekemisestä. Joka tapauksessa elämä jatkuu, ja myös taide jatkuu, mutta tällä kertaa meidän kohdalla muissa yhteyksissä! Kiitos.

Mehiläisten seura: PESÄ / HIVE

Galleria Salmi, Laajasalon kirjasto / Laajasalo library

3.-30.1.2023

Sanctuary, 2020-
47 dokumentaatiokuvaa, 11x15cm
Elävä installaatio: mehiläispesät, kukkaispuutarha ja huvimaja, sekä taiteilijat jotka huolehtivat niistä / joista ne huolehtivat. Tullisaaren puisto, Helsinki

Sanctuary, 2020-
47 documentation images, 11x15cm
Living installation: beehives, flower garden and gazebo, and the artists who take care of them / are taken care of by them. Tullisaari Park, Helsinki

Tullisaaren retkeilykeskus, 2022
Installaatio, josta tässä esillä: Sopu-teltta ja kehystetty alkuperäinen Tullisaaren leirintäalue-postikortti

Tullisaari Camping, 2022
Installation, of which here: Sopu tent and framed original Tullisaari Camping postcard

Kesätori, 2023
Installaatio: lämpöpeitto, retkijakkara, Inan lasten Seela ja Laila Hälisen piirustukset, skep hat niittynurmikasta ja rottingista, instax-valokuva ja piirustus Sanctuaryn huvimajasta, teltanpainot shungiittia ja laavakiveä, mäkimeiramikimput Sanctuaryn puutarhasta, Ainon ja Inan puutarhakassit

Grassroots market, 2023
Installation: space blanket, camping stool, drawings by Ina’s children Seela and Laila Hälinen, skep hat made of Kentucky bluegrass and rattan, instax photograph and drawing of the Sanctuary gazebo, tent weights of shungite and volcanic rock, bunches of oregano from Sanctuary garden, Aino’s and Ina’s gardening bags

Puutarhurin peitto, 2022
Tilkkupeitto: kierrätetyt puuvillakankaat, kasvivärjätty villa

Työssäkäyvien naisten lepokoti, 2022
Osa installaatiota, josta tässä esillä: kierrätetyistä, nimikoiduista keittiöpyyhkeistä tehdyt tilkkupeitto ja silmätyyny, jonka sisällä Sanctuaryn puutarhasta kerätyt tuoksuvat yrtit, ääniteos 15:05 min.
Tehty yhteistyössä Ainon äidin Liisu Vartijan kanssa

Gardener’s quilt, 2022
Quilt: recycled cotton fabrics, plant dyed wool

Resting home for working women, 2022
Part of installation, of which here: quilt and eye pillow made from recycled kitchen towels embroidered with initials; fragrant herbs collected from Sanctuary garden inside the eye pillow, sound piece 15:05 min.
Made in collaboration with Aino’s mother Liisu Vartija

Rakkaus edellä, 2022
Veistos: puulaatikko, Tullisaaren mehiläisten vahat vuosilta 2020-2022, Tullisaaren mullasta löydetyt posliinin- ja lasinpalaset

Love first, 2022
Sculpture: wooden box, beeswax of Tullisaari bees from 2020-2022, pieces of porcelain and glass found in the soil of Tullisaari

Bee Company: HIVE

Galleria Salmi, Laajasalo library. The gallery is open according to the opening hours of the Laajasalo Library.

🌼 3-30 January 2023

Welcome to our opening on January 3, 6-8 pm.

Bee Company’s exhibition at Laajasalo library celebrates the Company’s three-year anniversary in Tullisaari park. In 2019, Tullisaari shifted from the era of trade advisor Borgström to the Age of Bees, when artists Aino Aksenja and Ina Niemelä assigned it to flowers and bees. Since then, they have served this sweet union with their art.

Aino and Ina have made the works in the exhibition in the meantime between work, studying and family life. The artworks were born of the joy and pleasure of making things with your hands, as well as the desire to be in and take care of the garden together – to cherish friendship and find time for creativity. In their work, Bee Company combines handicraft, gardening and contemporary art. For them, handicrafts reflect attitude, patience, strength and tenderness towards fellow beings, in circumstances where freedom to live a life of one’s own must be found in the midst of community and care. Life in art and gardening is passionate, pulsating, repetitive; full of disappointments and breathtaking beauty. The pleasure it gives springs from slowness, manual labor and fingers in soil. The apparent lightness and mundanity of the works is a sleight of hand.

📣Bee Company’s five-point manifesto for Laajasalo’s future:

  1. Laajasalo’s nature areas are preserved or expanded, and animal transition routes between green areas are increased.
  2. Parks are opened to city dwellers and garden enthusiasts as places where you can participate in planning, tending and harvesting. Parks become common gardens and meeting places for the citizens.
  3. More perennial urban farming areas will be established and proper water supply will be arranged for them by the city. Farming and gardening are seen as important alongside other hobby opportunities and recreational activities. Urban farming activities are developed and farmers are supported in the activity and in its self-directed organization.
  4. A service center for Laajasalo residents will be built in Tullisaari park, which will include barrier-free toilets, a water point, a break room, a garden shed and a workshop.
  5. Bee Company demands cheaper public transport in exchange for the suffering caused by the bridge construction on the island.

The Swedish Cultural Foundation in Finland, Arts Promotion Centre Finland, Finnish Cultural Foundation, City of Helsinki and Finnish Oistat-centre have supported our work.

Thank you for all our supporters and friends, especially Catharina, Liisu and Henri ❤️