Haastattelu ja litterointi Ina Niemelä (tammikuu 2024)
Tämä on helmikuussa 2021 myönnettyn Suomen Kultturirahaston apurahan loppuraportti. Paavo Koskisen rahaston rahat on nyt käytetty viimeistä senttiä myöten, mutta elo Mehiläisten seurassa jatkuu.
Asioiden merkitysten löytäminen vaatii aikaa. Samoin ajattelu ja muutoksen huomaaminen. Asioiden tekeminen ja toisesta näkökulmasta katsominen ovat tärkeitä jokaisen ihmisen kasvulle, mutta ne mahdollistuvat vain jos niille antaa aikaa. Aikuiselta vaaditaan herkkyyttä ja kykyä heittäytyä lasten ajatuksiin. Muutoksen ja kasvamisen suunta on tärkeä.
Meillä on asiaa! juhlanäyttely Vironniemen viesti-lehden 40-v-kunniaksi 5.-30.11.2019 Annantalossa
Lapseni ovat olleet mukana kaikessa mitä olen Mehiläisten seurassa tehnyt, residenssiviikkoja ja joitakin pesätarkastuksia lukuun ottamatta. He ovat seuranneet taideteosten valmistumista olohuoneessa ja pajalla, olleet mukana purkittamassa hunajaa mökin kuistilla. Sanctuaryn hoitaminen olisi ollut paljon vakavamielisempää ilman heitä.
Aika puutarhassa on ennen kaikkea ollut aikaa mehiläisten, lasten, Ainon ja Catharinan kanssa. Koska Mehiläisten seura ei ole leipätyöni, he ovat olleet läsnä myös silloin kun olen kirjoittanut, lukenut ja toimittanut asioita. Mikään tärkeä ei ole jäänyt heiltä näkemättä tai kuulematta.
Haastattelu nauhoitettiin olohuoneessa 5.1.2024 . Paikalla Ina, Laila ja Seela.
Ina: Nauha pyörii.
Laila: Mä haluaisin syödä vohveleita.
Ina: Vohveleita!
Seela: Ne on niin hyviä.
Ina: Mulla on muutamia tämmösiä kysymyksiä teille. Vastatkaa ensin näihin ja jos joku asia jää mietityttämään niin tehdään toinen haastattelu myöhemmin. Mitä te ajattelette…?
Seela: Mistä?
Ina: Mehiläisistä. Ja sitten miten teidän ajatukset on muuttuneet mehiläistä sinä aikana kun meillä on ollut mehiläisiä?
Laila: Siis pitääkö mun sanoo mitä mä ennen ajattelin?
Ina: Mua kiinnostaa eniten miten sun ajattelu on muuttunut?
Laila: No ehkä silleen että mehiläisten on ihan hyvä kun ne saa olla siellä pesässä… että mehiläiset ovat mehiläisiä ja ne syövät paljon mettä… vähän vaikeeta sanoa.
Ina: Tarkoitatko että on tärkeää, että ne mehiläiset saa olla mehiläisiä?
Laila: Niin.
Seela: Eikä kissoja! Se ois vähän outoa jos ne ois kissoja.
Naurua.
Laila: Lehmän pitää saada olla lehmä ja jos sen pitää olla kissa niin se voi oudosti.
Ina: Niin, että siihen mehiläisten elämään ei ilman syytä mennä puuttumaan tai silleen?
Laila: Niin… tai ne ei tarvii sitä herveesti.
Ina: Entäs Seela?
Seela: No, sano vielä se kysysmys?
Laila: Mä sanon vielä, että mä oon oppinut mikä on mehiläisen ja ampiaisen ero. Mehiläisillä on enemmän karvoja ja ampiaiset on rumempia.
Ina: On kai niitä muitakin eroja?
Laila: Ehkä. Ainakin ne tunnistaa toisistaan.
Ina: Se kysysmys oli siis, että mitä ajattelet mehiläisistä ja miten sun ajatukset on muuttunut tän kolmen vuoden aikana?
Seela: Mehiläiset on söpöjä. Mä en tiedä… mulle tulee mieleen vaan…
Laila: Seelalla on tyhjä pää.
Seela: Ei oo.
Ina: No tykkäätkö sä mehiläisistä?
Seela: Joo. Kysy lisää. Kysy jotain mihin mä voin vastata.
Ina: No jos teidän pitäisi kertoa, että mikä on tämä Mehiläisten seura, niin mitä te sanoisitte jollekin tuntemattomalle?
Laila: No seura joka myy hunajaa ja on hyvää seuraa.
Seela: Mutku mulle on opetettu, että ei saa sanoa tuntemattomalle.
Ina: No okei, mutta jos teidän pitäisi puhua, vaikka jossain televisio-ohjelmassa.
Laila: No ehkä mä sanoisin oikeesti, että ne hoitaa mehiläisiä ja käy residensseissä ja hoitaa puutarhaa ja ne on hyvää seuraa ja myy hunajaa.
Seela: Sano vielä uudestaan se kysymys?
Laila: Seela eksä kuuntele ollenkaan?
Seela hymyilee.
Ina: Seela jos sun pitäisi kertoa jollekkin tuntemattomalle… jollekin ihmiselle, että mikä tää Mehiläisten seura on niin mitä sä kertoisit?
Seela: Ööö… että tää on kiva seura.
Laila: Mutta mikä se niinku on?
Seela: Täällä ollaan mehiläisten kanssa. Kertoisin sen nimen jos ne ei tietäis edes sitä.
Ina: Mitä me eniten tehdään mehiläisten seurassa?
Seela: En mä tiedä.
Laila: Eniten tehdään puutarhassa ja sä hoidat mehiläisiä. Ja sit me järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia.
Ina: Tehdäänks me taidetta?
Seela: Joo!
Laila: Joo!
Ina: ?
Laila: Äiti on silleen että oikeestikko?
Ina: Mikä on hauskinta mitä Mehiläisten seura on tehnyt ja missä te ootte ollut mukana?
Seela: Hauskinta?
Laila: Varmaan se yks kesätori, jossa oli niitä heinäpaaleja. Siellä sai tehdä heinäpaalimajan.
Seela: Mikä on heinäpaalimaja?
Laila: Sä olit Seela niin pieni, että sä et muista. Ja sitten tota Prahassa oli ihan hauskaa, mutta sä olit koko ajan töissä joten… ja sitten ehkä se taidekierros ruotsiksi.
Ina: Se Birundan vai?
Laila: Se just. Ja lähes kaikki kesätorit, joissa on ollut munkkeja ja heinäpaalimaja.
Laila: Seela rakennetaanko maja tähän?
Ina: Entäs Seela?
Laila: Seela otetaan nää tyynyt pois ja rakennetaan maja.
Seela: Ei vielä. Kohta… ööö… mikä sen nimi olikaan… se oli se missä Laila osti sen hevoskellon.
Laila: Se kirppari? Joo kirppari oli myös kiva.
Seela: Mä tykkäsin siitä ja sitten mä tykkäsin siitä missä oli niitä munkkeja. Me leivottiin niitä ja ne oli tosi hyviä. Mut ei mulla muuta.
Ina: Oisko teillä jotain vinkkejä mitä meidän pitäisi tehdä seuraavaksi?
Seela: Ei, ei olis.
Laila: Mikä ois hyvä?
Ina: Oisko kivaa tehdä lisää puutarhajuttuja?
Laila: Joo. Puutarhajutut on kivoja.
Seela: Ei, musta me voitas…
Laila: Mä en haluu.
Seela: Musta me voitais taas tehdä niitä kirppisjuttuja just. Meille on taas kerääntynyt noita leluja.
Laila: Ei meillä oo niitä.
Seela: On meille taas kerääntynyt niitä.
Ina: Entäs jotain mehiläisiin liittyvää?
Laila: Puutarhajutut oli kivoja.
Seela: Mä haluaisin taas kirppisjuttuja.
Ina: Mulla on sellainen idea, että haudattaan itsemme elävältä.
Seela ja Laila: EI!!!
Ina: Silleen että pää jää näkyviin.
Laila: Aa joo hyvä.
Ina: Silleen että menis sinne maahan vähän niinkuin kukkasipuli.
Seela laulelee.
Ina: Ja sitten vois nousta sieltä ylös kuin supernopea kasvi.
Laila: Se on silleen vähän outoa kun me ollaan tehty sitä lumella. Ja mulle se ois epämukavaa kun joka paikkaan menis multaa.
Seela: Mä en haluais, että joka paikkaan menee multaa.
Ina: Oisko se kammottavaa?
Seela: Ei, mut mä en halua sitä.
Ina: Okei, eli ei sitä teille. Mut tuutteko jos mä teen sen?
Seela: Joo!
Ina: Se olisi performanssi.
Laila: Joo, mut sun pitää pitää se pää pinnalla.
Ina: Joo, en mä kokonaan mee sinne maan alle.
Seela: Äiti entä jos sä tekisit silleen niinku…. mikä se olikaan se kasvi, joka nousi sieltä? Äiti anteeks… me katotaan nyt näitä.
Ina: Mikä teillä nyt on siinä meininki?
Seela ja Laila: Me tehdään majaa.
Laila: Tosi hyvin keskitytään tähän haastatteluun.
Ina: Nyt tulis iso kysymys.
Seela: Mut äiti mikä se oli joka nousee esiin sieltä? Kysy vielä se.
Ina: Ai siis mikä kasvi se on?
Seela: Niin.
Ina: No mitä te ehdotatte? Pioni? Meillä on paljon pioneita
Seela: Eikun retiisi. Minkä värinen retiisi onkaan?
Ina: Semmonen valkopunanen.
Seela: No jos sä laittaisit punaset vaatteet päälle… no ei. Ei sittenkään.
Ina: Okei. Mutta sitten vielä yksi kysymys. Mitä olette oppineet?
Seela: Että mehiläiset on kiinnostavia.
Laila: Miten tää on niinku ollut hirveen pitkä matka? Kun etkö sä kuitenkin aio jatkaa?
Ina: No mutta nyt tarkoitan näitä kolmea mennyttä vuotta.
Ina nousee ylös sohvalta.
Laila: En mä tiedä… sä rikoit just mun majan.
Seela: Se oli meidän maja. Mäkin osallistuin siihen.
Laila: No hunajan purkittaminen on jäänyt mieleen, linkoaminen on vähän tylsää.
Seela: Musta on kivaa kun saa syödä hunajaa.
Laila: No ehkä…
Seela: Voitsit sä äiti olla silleen, että sä pitelet tätä samalla?
Laila: Oon oppinut kasveista ja kulttuuritapahtumistakin jotain.
Ina: Mitä sä oot niistä oppinut?
Laila: No että ihmisiä oikeesti tulee sinne jos on jotain kiinnostavaa. Jos on munkkeja.
Ina: Onko joku jäänyt harmittamaan?
Seela: Se et mä olin kuumeessa.
Ina: Millon sä olit kuumeessa?
Seela: No silloin yhdessä residenssissä.
Laila: Se jäi harmittamaan kun se yks iso pesä kuoli ja myös se kun me oltiin kipeenä Prahassa.
Seela: Mä en tykännyt myöskään siitä, että se pesä kuoli. Mennään tonne pelaamaan.
Laila: Seela ei vielä. Meillä on tää kysely kesken.
Seela: Aaa… ai nii totta. Kuinka kauan tää vielä kestää?
Ina: Mites te Mehiläisten seuran jäseninä…
Laila: No ei me mitään virallisia jäseniä olla.
Seela: Ollaanhan me.
Laila: No en mä oo virallinen jäsen kun en mä kuitenkaan saa niitä rahoja.
Laila: Kun me ei kuitenkaan saada niitä… mitä ne on… niitä rahoja.
Ina: Apurahoja?
Laila: Niin.
Seela: Mäkään en saa. Mä en saanut niistä pullajutuistakaan mitään, vaikka mä olin leipomassa.
Ina: Pitäishän sun jotain saada. Mä oon ajatellut, että kun teillä on tää täysihoito tässä, mutta ehkä mä oon väärässä.
Laila: Ei me niin hirveesti olla autettu.
Seela: Mutta niissä pullajutuissa me autettiin. Mehän leivottiin ne melkein kokonaan.
Ina: Totta. Mutta mä maksoin mun omista rahoista teille sen Prahan reissun.
Laila ja Seela: Totta.
Laila: Aika paljon rahaa menee meidän elättämiseen Seela. Äiti ostaa meille kaiken.
Naurattaa.
Seela: Entäs jos me ei oltaiskaan hengissä?
Ina ja Laila: Mitä?
Seela virnuilee.
Ina: Ai missä hengissä? Onneksi ootte hengissä.
Laila: Seela oikeesti, älä pelottele.
Seela käkättää.
Laila: Ei oo naurun asia.
Ina: Tuleeko vielä jotain mieleen?
Laila: Joku tutkimusmatka ois kiva, mutta ei ens kesänä. Ens kesänä meillä on jo ihan tarpeeksi tekemistä.
Ina: Kiitos haastattelusta.
