Kirjoitan lyhyesti Mehiläisten seuran ensimmäisistä yhteisistä viikoista. Punertavan kuun ulvontaa, maisemallisen käännöksiä kosketuksessa, aamuyön vaellus 24/h S-markettiin, pyhätön kuvittelua ja avautumisen ihmeellisyys (”awe”) kanssataiteilijoiden ehdotuksissa. Olemme kartoittaneet toistemme kehon, psyykeen ja kielen maailmoja jakamalla itselle arkisia, toiselle ehkä uusia, taiteellisen työskentelyn harjoitteita ja kokeiluja. Tulevaisuus tuntuu vielä varsin avoimelta, mutta samalla taiteelliset halut ovat jo aloittaneet kierteisen liikkeensä. Näyttämön näkyjä välähtelee.
Kahden viikon aikana olen kuunnellut erityisesti hetkiä, joissa ruumis liikuttuu/lietsoontuu/kiihottuu/herää uneksimaan. Kysyn, miten yön aika ja unenkaltaisuus sulattavat sellaisia järjenvaloa palvovan mekanistisen tietämisen vaatimuksia, joiden seurauksista kuvittelen niin ihmisten kuin mehiläistenkin kärsivän. Samalla haluan antautua Mehiläisten seuran jäsenten ja mehiläisten yhdessäolon ristiriitaisuudelle ja selittämättömyydelle. Arvelen, että tämän kauneus ja rumuus ei voi ruumiillistua monoesteettisenä puhdistuksena tai käsitteellisenä nokkeluutena. Millainen tanssi tuntuu totuudelliselta mehiläisten seurassa? Saaren kartanossa olemme työstäneet muun muassa tämänkaltaisen eetoksen ja työskentelytavan mahdollisuuksia hankauksineen.
Muistutus itselle:
Mehiläisten seura ei tee taidetta mehiläisistä.
Samalla mehiläisten työtä ei voi ohittaa. Olen syönyt päivittäin Tullisaaren hunajaa, vuosikertaa 2020. Ina arveli, että vuosikerran 2020 mentholimainen ekstaattisuus johtuu mehiläisten keräämästä Lehmuksen kukinnosta.
Elokuussa 2021
Marlon Moilanen, tanssija