Discussion on barrier tapes around the fallen Oak in Tullisaari

112 Likes, 35 Comments

October 16th @Tullisaari Park.

A writes at https://www.facebook.com/groups/laajasalo

Since this fallen old oak is going to be kept in place, would it be worth building around it a more beautiful fence to replace those plastic strips? The oak will rot there for decades.

B to A: Why do you even need a fence?

C to B: It’s probably to prevent kids from climbing and adults using it as a gym tree, the branches probably won’t last🤔

B to C: The children can climb over the fence, it is not holding anyone if they wanna go to the tree. And especially those strings won’t stop anyone.

C replies to B: Yeah, I haven’t seen anyone inside the strips even though I pass by it every day, parents don’t let their kids go in there.

B to C: In my opinion, those strings are but infinitely ugly. Either let that tree rot without ugly strings or lug it away. Trees fall and die, it’s just the normal cycle. What difference does it make if someone is sitting on a tree trunk or stump. That’s what I’ve been doing since I was a child. The fact that that carcass is in the park is a problem and therefore needs to be fenced, what a life!

C to B: The tree is 200 years old natural memorial, it can’t be compared to every common Spruce.

D to C: The tape doesn’t block anything and it’s ugly. Fortunately, there are still those who understand that you can’t go inside that tape. 100-year-old oak is a rarity in Finland and therefore worth protecting even when it has fallen.

E: Interested in hearing B’s view for this. Can the age of a fallen tree be calculated reasonably? When it decays, how long will the age continue to drop? And doesn’t the decaying process involve the branches breaking and breaking? So what does age matter after a fall?

F: It’s good to have something there to show that there is still a tree that is protected.

G: Would an old-fashioned fence go better than construction site strips?

H: That’s right – those stripy strips are ruining the whole area.

I: Could I grow new oaks!

J to I: There are dozens of little oaks around the oak already.

I to J. Wauu! Nature takes care!

Q: There really could be some more beautiful ribbon or fence, as the intention is to leave the old fallen oak in place to rot.

L: Message to the city park department to go…

M: That should be done.

Photo Ina Niemelä, 27.1.2022 at 9.14 a.m.

N: The lawn in the park is a wrong place for a decaying tree. The tree was protected as it grew, there is no longer a need for protection. It could be moved away from the treated area at least, i.e. somewhere nearby.

O to N: There is a story in this fallen tree. This is not about rotting.

N: I don’t think the story will end gloriously if the tree is left to rot in the middle of an otherwise well-kept park. There is no habit of leaving trees to rot in parks. It would be great if there was a carpenter in Laajasalo who could create a lot of new objects and stories from the wood.

P to N: There may be a little surprise for these protectors and keepers, when the little one is lying quietly, it will soon darken and rot and then it will be nice really nice to look at. And when it comes to carpentry, they’re so expensive guys that there might be no market for chisels or other useful item. I had a grandfather in Hålvik who was a carpenter (pictured with Hilja Matilda) but he moved to his last workshop as early as the 1960s …… [picture of a grandfather with Hilja Matilda].

Q: Crazy. Apartments should be built here because of climate change and the crowd is coming in like never before.

R to Q [GIF where handkerchiefs are handed]

S: Years ago I picked up acorns of ‘Tullisaari’s mighty’, they spent the winter in the fridge and then moved to my cottage, where they grow and become more handsome next to the ‘shelter trees’. :. :.

T: I am in favor of sawing the branches and protecting new seedlings and soon we have an oak forests on the shore – fallen birches and electric poles should be removed though.

U: I understand it’s about nurturing nature, a fallen oak provides a livelihood and a place to live for many amphibians. The human aesthetic eye has a problem; Of course, those plastic strips are ugly. Some real anchor rope, etc. to surround the deadwood?

A: Couldn’t it be sold to a carpenter and it would continue its life, for example, as a table or chairs? The park is not a natural forest where fallen trees are left to fall.

X to V: Good idea. Most of the oak is hardwood that will decay for decades, of course, but is there a need for the resulting CO2 emissions?

Y to V: Maybe the carpenter could make something for the park or for Aino Acte’s villa. A sign next to the removed carcass stating where it has been taken and how it will be used. The branches could be taken across the road to the woods. There are other fallen oaks there as well.

V to Y: Good idea.

Z: Ping Anna Elina Nummi? 🤔 1

Å: It is difficult to estimate which one is less disturbing in the park landscape, the tree or the strips, when it is not a natural area. Both should co to recycling. Really potty decision-making from the Helsinki park department.

Ä: That there is like an ancient giant creature. Let it peacefully rot and refine local biodiversity with its thousands of little helpers who already inhabit it. Birds also benefit from them. Would the obsession with the man fixing, just about everything, give in at this point, and just let this tired giant and his many friends take care of themselves. Its progressive state could then be made into a fine nature documentary, even a study in biology! There could be fairy-tales told of ancient worlds for children and lectures on the hidden life of trees for adults. After all, this old giant has seen what has happened in Tullisaari 300 years ago! So it is not just any timber. Stories from ancient times were told alongside it. A good gathering place for stories. Let’s build around it a traditional wooden fence and a big hut where to gather for stuff..Could we be a little creative for once ..,

Ö: The yellow-red warning tape is collected for recycling and replaced with a new ribbon. The ceremony will be held during Midsummer Week 2022. Best wishes from Bee Company .

  1. Anna Elina Nummi is a project planner for the urban environment of the City of Helsinki.

Keskustelu pölkkypesien haitoista ja hyödyistä

32 kommenttia

13. maaliskuuta kello 22.23  

A kirjoittaa paikassa https://www.facebook.com/groups/mehilaisempimehilaishoito

Tässä olen hieman hämilläni. En tosin ole vielä aloittamassa mehiläisten kanssa puuhaamista.Tarkoitus aloittaa suoraan pölkkypesistä.Kaadetuista puista, joihin jätän pitkät kannot. Ehkä rungon kappaleistakin.Sanovat että mehiläiset eivät pärjää omalla hunajallaan talven yli. Että kuolevat kun suolen täytyttyä menevät talvella pesästä ulos tekemään tarpeensa. Paleltuvat ennen kuin kerkeävät takaisin?Onko tämä tosiaan näin? Eikö Suomessa ole luonnonvaraisia mehiläisiä ollutkaan?

B: Hunajamehiläinen (apis mellifera) ei ole kotoperäinen laji, eri villimehiläislajeja täältä kyllä löytyy. Niistä ei tee hunajaa tietääkseni mikään. 

C: Vaikka aloittaisit pölkkypesistä, käy silti mehiläishoidon kurssi ennen kuin aloitat. Tiedät edes mitä et tiedä.

D vastaa C:lle: Ehdottomasti!

E: Pölkkypesät kuulostaa sen verran hankalilta etten itse rohkenisi lähteä sellaista kokeilemaan. Luultavasti vaan tulisin tappaneeksi sen pesän ja levittäneeksi tauteja lähialueiden mehiläispesiin. Jos kuitenkin päädyt kokeilemaan, niin suosittelen perehtymään parvien kiinniottoon erittäin perusteellisesti.

A kysyy E:ltä: Tuppaavatko parveilemaan enemmän pölkkypesistä?

E vastaa A:lle: Tila pölkyssä on rajoitettu, ja hoitaminen vaikeaa/ mahdotonta toteutetusta mallista riippuen.

C vastaa A:lle: Vahva suositus sille, että otat selvää mehiläisten elinkaaresta, ravinnosta, lisääntymisestä, talvehtimisesta, taudeista ja loisista. Noin alkajaisiksi. Ihan samalla tavalla kuin mitä tahansa muita eläimiä hankkiessa. Sillä välin kuin opiskelet, voit lisätä monimuotoisuutta tontillasi toimimalla luonnonvaraisten pölyttäjien hyväksi. Siihen löytyy hyviä ohjeita, ja sillä et saa aikaan vahinkoa eläimille etkä riesaa muille ihmisille.

F: Joidenkin kasvien medestä valmistuva hunaja on huonoa talviruokaa, joten kyllä se sokerilla talveuttaminen aina varmempi keino on. Muutenkin hunaja lisää ulostuspainetta sokeria enemmän, joten riski pesään ulostamisesta on todellinen.Kunnon valmistautuminen ennen mehiläisiä kannattaa tehdä, jottei homma käänny vaikka puutteellisen punkintorjunnan vuoksi alueen muita tarhaajia vastaan tai parvi lähde hallitsemattomasti vaikka naapurin piippuun.

G vastaa F:lle: Kuullostaa hiukan oudolta että hunaja olisi mehiläisille huonoa ruokaa. Vähän sama kuin sanoisi äidille ettei kannata rintaruokkia vauvaa kun korvikkeet ovat parempia. Ihmisen arroganssia luontoa kohtaan.

C: G tuo vertaus äidinmaitoon ontuu. Ei ole ”arroganssia luontoa kohtaan” ottaa huomioon ne olosuhteet, joissa tarhamehiläisen evoluutio on enimmäkseen tapahtunut (ei pitkiä yhtenäisiä pakkasjaksoja) ja se, että tietyistä hunajista kertyy enemmän ulostettavaa mehiläisen suoleen kuin toisista. Mehiläiset muodostavat symbioottisen kokonaisuuden elinympäristönsä kanssa. Itsekseen pärjäävä luonnonvarainen tarhamehiläiskanta Suomessa saattaisi hyvinkin olla hieno juttu, mutta italialaiset tai krainit tänne tuotuina ja pitkän ajan kuluessa hunajantuotantoon valittuina kantoina ovat kotieläimiä, eivät villieläimiä.

F vastaa G:lle: Huomaatko, etten kommentoinut aivan noin, kuinka väitit minun kommentoineen?

G vastaa C:lle: Kyllä nimenomaan eurooppalainen mehiläinen, jonka luontainen levinneisyysalue ulottui Uralille asti, on sopeutunut pitkiin pakkastalviin. Ja on pohjoisesss keski-Euroopassa suhteellisen pitkä talvi jolloin ruokaa ei ole saatavilla. Pohjois-Amerikassa, johon mehiläinen vietiin 1600-luvulla on tälläkin hetkellä laajoilla alueilla villimehiläisiä alueilla joissa on pitkä talvi. Ymmärtääkseni on varsin laaja tieteellinen yksimielisyys siitä että ei ole olemassa kesymehiläistä ja villimehiläistä erikseen vaan A. mellifera on A. mellifera kaikkialla. Toki ihminen on sotkenut rotujen levinneisyysalueet.

G: Sori F jos kärjistin sanomaasi. Välillä vaan harmittaa että näitä samoja asioita toistetaan ehdottomina totuuksina kun joillakin on toisensuuntaisia kokemuksia tai halua viedä toimintaansa mehiläisten kanssa eri suuntaan tai toimia eri lähtökohdista. Toisaalta kukaan ei esitä selitykseksi sitä että mehiläishoitaja yksinkertaisesti vaihtaa hunajan moninkertaisesti halvempaan sokeriin. Aika voimakas taloudellinen ohjaus toimia niinkuin toimitaan.

F: En kai missään ottanut kantaa hunajalaatuihin? Voihan olla, että jos pitää mehiläisiään rypsipeltojen äärellä, kannattaa vaihtaa hunaja sokeriin. Siihen mikä on Suomen luonnossa oikea määrä A. melliferaa ei taas taida olla yksiselitteistä tietoa. Onhan muitakin pölyttäjiä, ja ne saattavat kärsiä kilpailusta tarhamehiläisten kanssa. Luonnossahan populaatioiden kokoa ei määritä niinkään ravinnon märä sesongin aikana vaan pullonkaulat kuten talvi. Tarhamehiläinen saa nyt “epäreilua kilpailuetua” kun autamme ne talven yli ruokinnalla. Samasta syystähän meillä on liikaa kauriita.

C: Juuri tuota tarkoitin, että ihminen on toiminnallaan sotkenut levinneisyysalueet. Pohjolan tumman mehiläisen tarhatut kannat vaihtuivat Suomessa italialaisiin viimeistään sotien jälkeen, koska haluttiin suurempia hunajasatoja. Hyvä talvehtimiskyky omasta ympäristöstä kerätyn hunajan varassa ei ole ollut geneettisen valinnan perusteena millekään näistä silloin tänne tuoduista kannoista.

H: Itse olen talveuttanut mehit omalla hunajalla (ei kanerva) hyvin on mennyt! Yksi talvitappio siitä kun aloitin kolme vuotta sitten talveuttamisen oman hunajan kaa, pesiä nyt 14.Kuulostaa hienolta, että pölkkypesät kiinnostaa, opiskelet hyvin vaan ja upeaa jos niihin päädyt!! Yes!!!! Mulla unelmana pölkkypesä tiluksille! 🌼

F vastaa A:lle: Kuten huomaat jo näistäkin kommenteista kysymys on hiukan kiistanalainen. Mutta tässä ryhmässä jos missä pitäisi voida keskustella avoimesti. Pidän kahden viikon kuluttua ’Mehiläisempää mehiläishoitoa” kurssin jossa pölkkypesistäkin puhutaan vaikka pääpaino on ylälistapesissä.

F: Olen juuri hankkinut muutaman 70 cm paksun koivu ja kuusirungon, joista on tarkoitus tehdä pölkkypesiä. Rungon paksuus pitäisi olla minimissään 50 cm, jotta siihen mahtuu 20-25cm onkalo ja seinäpaksuus vielä yli 10 cm. Näiden toteuttamiseen on vähän eri tapoja – ensimmäiseksi on päätettävä onko tarkoitus kuitenkin korjata pesistä hunajaa vai rakentaako pesäpaikkoja villimehiläisille [kuva lumisista pölkyistä].

I: Mehiläinen (Apis mellifera), joka ei pärjää Suomessa omalla hunajallaan talven yli on kuin saimaannorppa, joka ei pärjää, jos ei ihminen kolaa pesää ympärille joka talvi.

F: Saattaishan se pärjätäkin, mutta pesäpaikkojen puute on suurin ongelma. Ja luultavasti pitäisi saada musta mehiläinen takaisin. Italialaiset ym talvehtivat liian suurella porukalla ja alkavat sikiöidä liian aikaisin, jolloin hunajaa kuluu. Tarhauksessa se on tietysti etu kun tarkoitus on vain vaihtaa hunaja sokeriin.

J: Mun mielestä, ja mun kokemuksella, rotua tärkeämpi asia on ominaisuudet joita mehiläisiällä on. Mustistakin löytyy tuhlailevia talvehtijoita.

F vastaa J:lle: Noinhan se tietenkin on. Minulla ei vielä ole mustia mehiläisiä ollut, mutta olen antanut itseni ymmärtää että ne noin keskimäärin talvehtivat pienemmällä porukalla.

K: Miksi tarhamehiläisiä pitäisi kasvattaa pölkyn sisällä? On melkoista inhimillistämistä (antropomorfismia) kuvitella, että niillä on jotenkin kivempaa siellä kuin hyvin hoidetussa pesässä, jotenkin parempi feng shui? Esimerkiksi maatiaislehmien suhteen lähes kaikki oivaltavat, että alkuperäisrodun karjaakin täytyy hoitaa. Onko eläinten huono hoito hyväksyttävämpää, jos kyseessä ovat hyönteiset? Eläin, joka tilataan toiselta tarhaajalta ja laitetaan asumaan ihmisen ontoksi kovertamaan pölkkyyn ei ole villieläin. Jos joku eläin spontaanisti asettuu onttoon pölkkyyn (esim lintu lintupönttöön) tai tekee kolonsa tontille jätettyyn kantoon, se on villieläin. Eläintarhoissakin yritetään tarhattujen villieläinten terveyttä hoitaa mahdollisimman hyvin, esimerkiksi torjumalla syöpäläisiä.

F vastaa K:lle: Ei lehmää ja mehiläistä voi rinnastaa noin. Lehmä – myös maatiainen – on hyvin kaukana luonnonvaraisesta alkumuodostaan. Mehiläinen on villieläin jonka ihminen on laittanut laatikkoon. Englanninkielisessä keskustelussa on jo todettu ettei ole järkeä eritellä mikä on wild honey bee eli villimehiläinen ja feral honey bee eli villiintynyt mehiläinen kun ne ovat kuitenkin ihan samaa porukkaa.

K vastaa F:lle: No sittenhän voi vaan laitella niitä pölkkyjä tarjolle niille villimehiläisille.

F vastaa K:lle: Niinpä. Ihmiset tekevät varmaan pölkkypesiä hiukan eri motiiveilla. Keski-Euroopassa ja Briteissä on nyt ’free the bees’ liike joka laittaa luontoon pölkkypesiä koska luonnonvaraisen mehiläisen suurin ongelma on pesäpaikkojen puute. Itse asiassa Apis mellifera on uhanalainen eurooppalainen yhdyskuntahyönteinen joka pesii harvakseltaan metsissä. On myös mehiläishoitajien edun mukaista ettei mehiläisen perimä ole pelkästään emokasvattajien hyppysissä. En näe ongelmaa siinäkään että joku haluaa tuottaa hiukan hunajaa perinteisissä pölkkypesissä.

J vastaa F:lle: Toi on hyvä pointti, tai oikeastaan erittäin tärkeä, että mehiläisten perimä on mehiläishoitajien käsissä. Laajensin tarkoituksella emonkasvattajista mehiläishoitajien ihan vain jotta jokainen mehiläisiä kasvattava tajuaa, että niitä rmoja voi jokainen kasvattaa omiin tarpeisiin. Suurinta vääryyttä mitä tarhassa voi mehiläisiä tehdä on ostaa aina emot suurelta emonkasvattajalta. Näin tulee edistäneeksi mehiläisten geneettistä köyhtymistä vaikkei sitä tarkottaisikaan.

F vatsaa J:lle: Samaa mieltä. Sehän on jo hyvä jos on hoitajia, jotka tuottavat emonsa itse vapaaparituksella, toiseksi kun on harrastajahoitajia jotka antavat emojen syntyä ja pariutua omia aikojaan, mutta askel eteenpäin olisi vielä villi/villintynyt mehiläiskanta, johon kohdistuu paikallisen luonnon valintapaine. Nythän tästä ei ole varmuutta, mutta tällä hetkellä ajattelisin että rajoittava tekijä on Suomessa (ja muuallakin) pesäpaikkojen puute, ei niinkään talvi.

J: Sopeutumattomuus varroaan on luultavasti se suurin tekijä. Ainakin täällä keskemmällä Suomessa on sen verran autioituneita tiloja, että luulisi sieltä löytyvän pesäpaikkojakin. Eipä lisästä varmaan haittaakaan ole 🙂

F vastaa J:lle: No sekin varmasti.

Mehiläisten seura: Mahtava ja asiantunteva keskustelu. Kiinnostaa A kuulla miten aattelit lähteä eteenpäin?

Keskustelu Tullisaaren kaatunutta Tammea ympäröivistä sulkunauhoista

112 tykkäystä, 35 kommenttia

16. lokakuuta kello 10.32  @Tullisaaren Puisto.

A kirjoittaa paikassa https://www.facebook.com/groups/laajasalo

Koska tämä kaatunut vanha tammi aiotaan säilyttää paikallaan, olisiko syytä rakentaa sen ympärille kunnon kauniimmatt aidat noiden muovinauhojen tilalle. Tammihan lahoaa tuossa kymmeniä vuosia.

B vastaa: Miks edes tarvitsee aitaa?

C vastaa B:lle: Se on varmaan siksi etteivät lapset kiipeile ja aikuiset pidä jumppapuuna, oksat eivät varmaan kestä🤔

B vastaa C:lle: Aidan yli kyl lapset kiipee, se ei nyt ketään pitele, jos nyt haluu puulle mennä. Eikä varsinkaan noi narut estä ketään.

C vastaa B:lle: En ole kyllä nähnyt ketään nauhojen sisäpuolella vaikka päivittäin kuljen siitä ohi, vanhemmat ei päästä lapsia sinne.

B vastaa C:lle: Mun mielestä noi narut o vaan äärettömän rumat. Joko antaa sen puun maatua siinä ilman rumia naruja tai sitten roudaa pois. Puut kaatuu ja kuolee, se on ihan normaalia kiertokulkua. Mitä väliä, jos joku istuu puunrungolle tai kannolle. Niin mä oon lapsesta asti tehny. Se, että se puunraato sijatsee puistossa on ongelma ja siks pitää aidata, anna mun kaikki kestää.

C vastaa B:lle: Puu on 200 vuotias ja rauhoitettu, ei sitä voi joka näreeseen verrata.

D vastaa C:lle: nauha ei mitään estä ja ruma se on. Onneksi on vielä niitä, jotka ymmärtävät, että tuon nauhan sisäpuolelle ei voi mennä. 100-vuotias tammi on harvinaisuus Suomessa ja siksi suojelemisen arvoinen kaatuneenakin.

E: Kiinnostaa kuulla näkemys henkilö B:ltä: voiko kaatuneen puun ikää laskea järkevästi? Kun se lahoaa, jatketaanko iän laskemista kuinka pitkään? Ja eikö lahoamisprosessiin kuulu, että oksat katkeilee ja rikkoontuu? Joten mitä merkitystä iällä on kaatumisen jälkeen?

F: On siinä hyvä olla jokin osoituksena, että on edelleen rauhoitettu puu.

G: Kävisikö vanhan ajan riukuaita paremmin kuin työmaanauhat.

H: Juuri niin – nuo raksa nauhat pilaavat koko alueen.

I: Voiskohan kasvattaa uusia tammia!

J vastaa I:lle: Siellä tammen ympärillä kymmeniä pikkutammia jo.

I vastaa J:lle. Wauu! Luonto hoitaa!

K: Todellakin voisi olla jotain kauniimpaa nauhaa tai aita, koska on tarkoituksena vanha kaatunut tammi jättää paikoilleen lahomaan.

L: Kaupungin puisto-osastolle viestiä menemään…

M: Olisi syytä.

Kuva Ina Niemelä, 20.10.2021 klo 16.16

N: Puiston nurmikko on väärä paikka lahoavalle puulle. Puu oli kasvaessaan suojeltu, suojelulle ei ole enää tarvetta. Sen voisi ainakin siirtää pois hoidetulta alueelta, siis jonnekin lähimaastoon.

O vastaa N:lle: tässä kaatuneessa puussa on tarina. Ei ole kysymys sen mätänemistä.

N: Mielestäni tarina ei saa kunniakasta loppua, jos puu jätetään mätänemään keskelle muuten hyvin hoidettua puistoa. Ei puistoihin ole tapana jättää puita lahoamaan. Olisi hienoa jos Laajasalossa olisi joku puuseppä, jonka käsittelyssä puusta saisi valtavasti uusia esineitä ja tarinoita.

P vastaa N:lle: Tossa voi tulla pikku yllätys näille suojelijoille ja säilyttäjille, kun toi tammi tossa pikku hiljaa makailee, se lähtee aika pian tummumaan ja lahoamaan ja sitten sitä onkin kiva katella. Ja mitä tulee puuseppään, niin ne on sen verran kalliita kavereita, ettei taitaisi markkinoita olla jos se tekisisi siitä taltanvarsia tai muita hyödyllisiä esineitä. Mulla oli Hålvikissä vaari joka oli puuseppä (kuvassa Hilja Matildan kanssa) mutta se siirtyi viimeiselle verstaalleeen jo 1960-luvulla……[kuva vaarista Hilja Matildan kanssa].

Q: Höpöpöpö. Asuntoja tähän, koska ilmastonmuutos ja väkeä pukkaa ku pipoa!

R vastaa Q:lle [GIF jossa ojennetaan nenäliinoja]

S: Vuosia sitten poimin “Tullisaaren mahtavan” tammenterhoja, idätin jääkaapissa talven ja siirsin mökille, siellä ne kasvavat ja komistuvat ‘suojelupuiden’ vieressä🥰En ole enää näkemässä niiden mahtavuuden päiviä,silti uskon niiden kasvuvoimaan:. :. :.

T: Kannatan oksien sahaamista ja uusien taimien suojelua kohta meillä on tammimetsä😃 rannalla lojuu kaatuneita koivuja ja sähkötolppia saisi kyllä poistaa.

U: Käsittääkseni kyse on luonnon vaalimisesta, kaatunut tammi tarjoaa monille öttiäisille elannon ja asuinpaikan. Ihmisen esteettistä silmää tietty vaivaa; toki nuo muovinauhat on ällöt. Joku tosijykevä ankkuriköysi tms. ympäröimään puuvainajaa?

V: Eikö sitä voisi myydä jollekin puusepälle ja se jatkaisi elämäänsä esim. pöytänä tai tuoleina? Puisto ei ole mikään luonnonmetsä mihin jätetään kaatuneet puut lojumaan.

X vastaa V:lle: Hyvä ajatus. Suurin osa tammesta kovaa puuta joka tietysti vuosikymmenten aikana lahoaa mutta onko siitä seuraaville hiilidioksiidipäästöilleå tarvetta?

Y vastaa V:lle: Ehkä siitä voisi puuseppä tehdä jotain, joka tulisi joko puistoon ulos tai sisälle Aino Acten huvilaan. Poistetun rungon kohdalle kyltti, jossa kerrotaan, mihin runko on viety ja mihin sitä tullaan käyttämään. Oksat voisi viedä tien toiselle puolelle metsään. Siellä on muitakin kaatuneita tammeja.

V vastaa Y:lle: Hyvä idea.

Z: Ping Anna Elina Nummi? 🤔 1

Å: Vaikea arvioida kumpi tuossa rumentaa puistomaisemaa vähemmän, kun ei ole kuitenkaan kyse mistään natura alueesta. Uusiokäyttöön molemmat joutaisi. Harvinaisen älytöntä päätöksentekotaitoa Helsingin puisto-osastolta.

Ä: Tuohan on tuossa oksineen kuin muinainen jättiolento. Annetaan sen rauhassa maata paikoillaan ja jalostaa paikallista biodiversiteettiä tuhansine pikku apulaisineen, jotka siinä jo nyt asustavat. Myös linnut hyötyvät niistä. Jätettäiskö välillä ihmisen, ihan kaiken järjestykseen laittamisen pakkomielle tässä kohtaa väliin, ja vain annettaisiin tämän väsyneen jättiläisen monine kavereineen hoitaa itse itsensä. Sen etenevästä tilasta voisi sitten vaikka tehdä hienon luontodokumentin, jopa biologisen tutkimuksenkin! Sen äärellä voitaisiin pitää lapsille satutunteja muinaisista maailmoista ja aikuisille luentoja puiden salatusta elämästä..Onhan tämä vanha jättiläinen nähnyt sen mitä Tullisaaressa tapahtui jo 300 vuotta sitten! Ei siis ole ihan mitä tahansa puutavaraa. Kerrotaan sen äärellä kertomuksia muinaisista ajoista. Hyvä kokoontumispaikka kertomuksille. Rakennetaan ympärille perinne-puuaita ja iso kota jossa kokoontua juttusille..Oltaisiin kerrankin edes vähän luovia..,

Ö: Keltapunainen varoitusnauha kerätään kierrätykseen ja sen tilalle laitetaan uusi nauha. Seremonia järjestetään juhannusviikolla 2022. Toivoo: Mehiläisten seura

  1. Anna Elina Nummi on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön projektisuunnittelija.

In Awe of the Summer Market (a Saari journal)

Aino Aksenja 

Bee Company lived and worked in Saari Residence for two wonderful weeks in late July 2021. It’s impossible to summarise the residency in a short report, so I have decided to concentrate on two activities from our time at Saari, and how, to me, they’re inextricably linked.

The activities both took place on a Friday. On the 23rd, Marlon held a workshop in the afternoon. We were first guided through an intense meditation, and afterwards read and discussed an article by Summer Allen: How to experience more wow (Psyche, May 12, 2021). In short, the article is about the experience of awe in everyday life, and how it may be increased. Here is one of its key points:

Awe is a complex emotion that tends to arise when you’re in the presence of something vast that you don’t already understand. It heightens your sense of time, makes everyday concerns fall from view, shifts your perspective, and makes you feel more connected with the world and part of a greater whole.

We talked about what makes us feel awe, how common it is in our lives (consensus: more common than the average 2,5 times a week suggested by the article) and the possibilities for our work with the Company to inspire awe in ourselves and others. The discussion took place in warm yellow late-afternoon sunshine in front of Navetta, and afterwards the topic came up in other contexts and the conversation continued through our time in Saari.

The following Friday, the 30th, it was drizzling. We put on our raincoats and cycled to the local summer market in Pyhe, a short bike ride away. The weekly market was full of locally farmed and crafted products: everything from vegetables, seedlings and jams to woollen socks and birdhouses. A local choir made their first appearance since the pandemic started, and it seemed like the whole village and all the summer guests had gathered to listen, to drink coffee and to meet.

While wandering around the stalls and making purchases (spinach, kale, strawberry juice, two metres of liquorice, socks for Ina’s kids, a bee hotel from the birdhouse maker, wolf’s bane plants), Ina and I started talking about how awe-inspiring local markets are to us. I am deeply moved by the care and effort that goes into growing, making and selling all those things, as well as markets as meeting points and creators of community, both in the city (take Hakaniemi market for example) and in the countryside. Small everyday miracles take place in front of us all the time, if we just pause to look.

This experience of awe and the wish to share it was the starting point of our own Laajasalo Grassroots Market, that Ina and I started in spring 2021 as a part of Bee Company in our neighbourhood in Helsinki. We arranged four market days this summer: classic mead and doughnuts on May 1st, a seedling market on World Bee Day, a day off in the garden with the Company on Summer Solstice and a late summer’s flea market with new harvest honey from the prolific Tullisaari bees. The markets have been a great way to get to know more of our neighbours, and to share things we ourselves have grown and made. In short, they have been awesome. The next market will be a Christmas one, come visit us in Laajasalo in December!

Yours,

Bee Company

7.10.2021

BEE DANCE (a Saari journal)

Instructions and few moves for bee rave

Stand up from where you are sitting at and move to a better and more open place with bee walk. (beewalk.mp4)

If you’re not alone, show them the bee dance . If you are, show it to yourself. You can use a mirror if you want.(beedance.mp4)

Put on some danceable music. If you don’t know any of it. Here is a song we danced to on Friday 23rd of July in Mynämäki.

You are in the hive now.

It’s dark and hot. Hot and dark. Try saying that out loud as you walk around the space.

Say HOT when you throw your hands out forward and DARK when you throw them up in the air. Marlon shows you how. Do it with him and do it with the music. (hotndark.mp4)

It is very crowded and smelly. Everyone is minding everyones business. It is summer, sun is shining and you are about to go out and forage.

You are at the landing board showing your stinger to the sun. Whoa! What a big and poisonous stinger.

Do the honey slap! Bend your knees and treat yourself with a good series of slaps to the softest place of your bum. 1 2 3 4 5 6 at least. (honey slap.mp4)

You fly from flower to flower. Nectar is sweet and there is plenty of it now.

Winter in the hive (an adaptation of the dance we did in Saari residence as I remember it)

Winter in the hive requires more dancers, at least four. Select who will become the queen and put on more danceable music that should last at least 6 minutes. This for example.

Queen: “Do you want to do the winter?”

Cluster: “Yeah!”

Queen: “Come to the cluster now.”

Queen: “Let’s huddle!”

Dancing people form a tight group around the queen and start to huddle.

Queen: “It is so hot and sweaty here in the middle.”

huddling and dancing

Queen: “Hey guys, this is how it’s gonna be like for the next three months.”

huddling and dancing

Queen: “Can I touch you a bit? Can I use you a little? There is nothing to do but huddle here.”

Touching and huddling

Queen: “Hey guys, this is how it’s gonna be like for the next two months.”

Queen: “Round and round we go in circles.”

Dancers move places around the queen.

Queen: “Hey guys, this is how it’s gonna be like for the last one month.”

Queen: “I start laying eggs here in the middle. I lay eggs now. You being to feed me.”

Queen is kneeling in the middle of the cluster.

Queen: “It is spring. It is +7 out in the shadow. You go out to release yourself. It feels so good to go out at last. “

buzzing and huddling and dancing more loosely.

Queen: “We survived the winter. Many died but we survived.”

Royalty Free Music: ‘Cheeky Bum’ from Ina’s phone

These videos were recorded by Ina with her phone on 31st of Jyly 2021 close to a neolithic dwelling site. Bee dancer: Marlon Moilanen.

Risk, Consequences and Likelihood (a Saari journal)

Saari Residence 20.7.-1.8. 2021, video by Matt

Risk Assessment

I travelled from the UK to Finland during the pandemic. At the time of travel UK residents were required to have special exceptions in order to enter Finland. I negotiated, with the assistance of The Bee Company and Kone Foundation, to be offered special cultural representative status in order to work for two weeks at the Saari Manor.

Whilst in the UK, I was required to complete a risk assessment matrix that would identify the level of risk that a trip for a residency with The Bee Company would incur. It is these bureaucratic measures of risk that have left many nations and people across the world in desperate, difficult circumstances during the past year and a half. How should we quantify and qualify risk during a global pandemic and how do we quantify and qualify reward? Are risk and reward antonyms? Is it a roll of the dice, or it is something that can be managed, quantified and revised? Hyper managed? How do honeybees manage themselves? Is there a leader? A consensus? A biological imperative? A monarchy?

What does it mean for me to be considered a cultural representative for the UK and Finland at a time like this? How vital is my work at a time like this? What contribution to the cultural economy of both Finland and the UK would my presence at the Saari Manor for two weeks offer? Should I be taking this business-like approach to an artistic collective? Why are we called a company? Are we a performing arts company? A capitalist enterprise? A group of people in good company. A secret society of apoidea worshippers? Perhaps we are all of these things and none of these things. Would two weeks in the spacious nature and generous facilities of the Saari Manor help define this further? Why is this report open with so many questions? Why don’t I have any answers?

RATINGCONSEQUENCELIKELIHOOD
5MAJORDeath, Major damage to buildingsVERY LIKELYAlmost certain to happen, is happening now
4HIGHCause permanent disabilityHIGHIt has happened in the past year
3MEDIUMTemporary disability, eg fracturesMEDIUMIt has happened or is likely to happen within 2 years
2LOWSignificant injuries, bruising, sprainsLOWIs unlikely to happen in next 2 years
1MINORMinor injuries, cuts, scratchesIMPROBABLEVery unlikely to happen
Risk Management Codex
Risk Assessment Matrix

Uncalculating Risk

What about other types of risk? What about emotional risks? What about the value in taking a risk?

This is where I feel like the Saari residency with The Bee Company is excelling. It is an exercise in risk taking. We take risks together through exercises in trust, through the practice of going slow, through learning with and for each other, through trying new things, or opening ourselves up to one another and becoming vulnerable in order to explore a practice or a method or methodology that interests us. We take risks through sharing this experience together, and through not trying to force the issue.

This is the theory anyway. The Bee Company always aimed to only ever be somewhere else to where it started by the end of the residency. The Bee Company always stated that The Bee Company wasn’t about making artwork about bees. And yet, we ended at the same place we started, the Saari Manor. We discussed honeybees extensively, developed movements for a potential future performance, made recordings inside beehives and generally thought of ourselves in relation to bees, and other critters that our spirits aligned with.

What is there to come from exploring a group residency where there was no major agenda other than to get to know one another and one another’s practices, approaches and inspiration in their individual work? We drafted dream scenarios of what happens after the residency. Could we commit a mid-term future together exploring the lifeworlds discussed and investigated during the residency?

But what did you actually do there?

We arrived and agreed a shopping and food protocol. We made indicative recipes and a rota for evening meals. Our daytime meals would be individually managed, but there would always be a breakfast option if desired. Food was and is a critical force for The Bee Company. We agreed a schedule drafted by Ina for workshop activities. We each ran a workshop which introduced the other members to an element of each individual’s practice or ‘where they were at right now’. We navigated the Saari manor in an interdisciplinary and multi-sensory mode. Smell, Sight, Sound, Taste, Proprioception, Dreams, Fantasies, Mapping, Mapping Mapping and more Mapping. We formed an alliance of mapmakers, mapping the landscape, the schedule, the connections between one another and other critters, and our psyche, ecology, environment… an economy of noise. I hugged a granite boulder. Performed haptic cartography on Marlon’s body. Sensed the flow of honey through my body. Found a smell and tried to contain it in a box. Created a backstory for a spooky building in the woods. Melted my bones. Listened deeply. Howled at the moon. Explored dreams and imagined sanctuaries. Walked at night. Listened to an all-male choir. Danced at a honeybee rave. Uncovered new knowledge about a local archaeological site of importance. Waxed a honey bee hive box and weaved a skep. Cooked. Washed the dishes. Washed myself. Copious saunas. Kept returning to the bees. What of the bees?

My hope is that we can reconvene in spring 2022 where our lifeworlds will come together once more, this time in Tullisaari Park, in Helsinki. Home to The Bee Company’s honeybees and gardens. We will perhaps stage a performance that reflects on the risks taken, in the organising, and organisation of The Bee Company. Perhaps we will have honey. Perhaps there will be dance, music, vegetables, flowers and sound installations. Perhaps there will be film. The world still feels very open.

Something I have learned from attending residencies is that it is rare that any idea or work matures during a residency itself. It may be months later that the ideas coagulate and form into something exciting… the hallowed ground of the ‘output’. It might take even longer with The Bee Company. This is fine. This is how The Bee Company wants to be. Aspiring to perform, always performing, taking risks, flirting with the system, or finding ways to play a different hand altogether.

Amongst this group is realism. Nobody wants to work for free. Nobody wants to be taken advantage of. Nobody wants to quit The Bee Company. Within our ranks, a passionate beekeeper and skilled lighting designer. One of the most exciting Finnish dancers of their generation. A performer, choreographer and archaeologist of incredible depth, sensitivity and imagination. A set and costume designer with a deep knowledge of sustainable materials. A fine artist with gardening and flowering as a critical practice. A sound artist who wishes to listen and encourage others to do the same. An interdisciplinary company of makers, doers and thinkers.

The Bee Company.


Black pepper, tofu and broccoli stir fry recipe for 5 people:
  • 3tbsp black pepper crushed
  • 3tsbp white sugar
  • Ginger finely chopped
  • 3 garlic
  • 5 spring onion
  • 1 white onion diced
  • 6tbsp butter
  • Cornflower
  • 6tbsp soy sauce dark
  • 6tbsp soy sauce light
  • 350g tofu
  • 1 large broccoli
  • 1 red chilli
  • Rice (steamed)

Slice tofu into cubes. Dust with cornflower. Fry in vegetable oil. Remove from pain and drain. 5tbsp of butter, onion, garlic, ginger in large pan. Fry until soft. Add pepper and sugar. Add soy sauce. Add broccoli. Add chili and spring onion. Add tofu. Add 1tbsp butter. Serve with rice. 

Tullisaaren puistokirppis

Kirppiksellä myynnissä Mehiläisten seuran uuden sadon hunajaa 300g (5e) ja 500g (8e) lasipurkeissa.

Paikalla myös kahvipyörä sekä Sweep housen Niko myymässä käsintehtyjä harjoja ja koreja.

Paikka Henrik Borgströmin puisto / Tullisaaren kansanpuiston nurmikenttä

Tule myymään käytettyjä tavaroitasi, vaatteitasi tai vaikka sadonkorjuuherkkuja Tullisaaren kansanpuiston nurmikentälle 15.8.2021 klo 11-15

Kirppis on avoin ja maksuton, mutta ilmoita aikeistasi tulla myymään etukäteen tekstarilla Inalle numeroon 0407175011 .

Kuka tahansa voi tulla tavaroineen puiston nurmikentälle kirppiksen ajaksi myymään, kunhan vie myymättömät tavarat mukanaan pois ja siivoaa jälkensä. Jokainen on vastuussa omaisuudestaan ja jätteistään. 
Jos parkkipaikan roskikset ovat täynnä, viethän roskasi muualle!

Alueella ja rajallinen määrä parkkipaikkoja, joten tule paikalle jalan tai pyörällä. Koronapandemian vuoksi kirppiksellä tulee muistaa turvavälit.
Asetelkaa myyntipaikkanne väljästi kentälle, pidetään välimatkat kunnossa muihin ja ehdottomasti pysy kotona, jos tunnet itsesi sairaaksi. Toivomme myyjien käyttävän kasvomaskia ja suojakäsineitä lähikontaktissa tapahtuvissa myyntitilanteissa. Lataa puhelimeen Mobilepay äppi, jotta voit tehdä kauppaa ilman käteistä.

Noudatamme opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Tullisaaren kansanpuiston nurmikentän käyttösäännöt:

1. Paikalla saa olla yhtäaikaisesti max 200 henkilöä.
2. Tapahtumien tulee olla maksuttomia ja kaikille avoimia. 
3. Melutason tulee olla kohtuullista. Informoi lähistön 
asukkaita ja toimijoita mahdollisesta häiriöstä. 
4. Tapahtuman yhteydessä pienimuotoinen myyntitoiminta on sallittu. Alkoholin myynti ei ole sallittu.
5. Avotulen teko tai tuliesitykset eivät ole sallittuja. 
6. Kulkureittejä tai pelastusteitä ei saa tukkia.
7. Roskat tulee siivota pois niille tarkoitettuihin astioihin.
8. Pysäköinti on sallittu vain virallisilla pysäköintipaikoilla.
9. Alueen nurmea, puita tai istutuksia ei saa vahingoittaa. 
10. Tilaisuudesta ei saa aiheutua vaaraa ihmisille, 
ympäristölle tai omaisuudelle. 
11. Varmista, että irtorakennelmat, kuten teltat, ovat 
turvallisia ja viedään pois tapahtuman päätyttyä. 
12. Noudata varaamaasi tapahtuma-aikaa. Rakentaminen ja 
purkaminen sisältyvät varattuun aikaan. 
13. Noudata järjestyslakia.
14. Tapahtumien tulee olla Helsingin arvojen mukaisia. 
15. Vastuu tilaisuudesta on aina tapahtuman järjestäjällä.

Terveisin Mehiläisten seura

Tullisaari Flea Market

We sell the new season Mehiläisten seura honey (300g / 5e, 500g / 8e), vintage clothes and other treasures from Aino’s cupboards.

Niko from Sweep house is coming with hand made brushes and baskets and Anna will be in the park selling coffee from her coffee bike.

Come and sell your used goods, clothes or even harvest delicacies at the Bee Company’s Grassroots market in Tullisaari People’s Park on 15 August 2021 from 11 am to 3 pm.

The fleamarket is open for all and free of charge, but we in Bee Company hope that you inform your intention to come and sell for us in advance by texting +358 407175011.

Anyone can come with their belongings to the park’s grass field to sell, as long as they take the unsold items with them and clean up after themselves. Everyone is responsible for their own belongings and rubbish. 
If the parking lot’s rubbish bis are full, please take your rubbish elsewhere!

In the area there are a limited number of parking spaces and we recommend that you come to the park on foot or by bike. Due to the corona pandemic, safe distances petween people should be kept. Arrange your point of sale loosely and definitely stay home if you feel sick. We suggest that sales people wear face masks and protective gloves in close contact sales situations. Download the Mobilepay app on your phone so you can trade without cash.

We follow the guidelines for the prevention of coronavirus infections published by the Ministry of Education and Culture and the Department of Health and Welfare on 31 May 2021.


Rules for using the grass field of Tullisaari People’s Park:

1. A maximum of 200 people can be present at the same time.
2. Events must be free of charge and open to all.
3. The noise level should be reasonable. Inform nearby
residents and operators of the potential disruption.
4. In connection with the event, small-scale sales activities are permitted. The sale of alcohol is not allowed.
5. Making an open fire or fire shows is not allowed.
6. Access routes or escape routes must not be blocked.
7. Garbage should be cleaned out in the appropriate containers.
8. Parking is only allowed in official parking spaces.
9. Grass, trees or plantings in the area must not be damaged.
10. The event must not endanger persons,
the environment or property.
11. Make sure there are loose structures such as tents
safe and taken away at the end of the event.
12. Follow the booked event time. Construction and
dismantling is included in the allotted time.
13. Comply with the law of order.
14. The events must be in accordance with Helsinki’s values.
15. The event organizer is always responsible for the event.

If you are interested, please contact us.

Raportti / Report – Koneen Säätiö – Saaren Kartano – Mynämäki (a Saari journal)

Mehiläisten Seura / The Bee Company

Written by Suvi Tuominen, artist, curator, archaeologist, choreographer, dance per-former

31.7.2021

This report looks into the question of organising and organisation in The Bee Company. It is written with contradictory feelings, that at the moment unfold into two directions. On the one hand, the residency period has been wonderful, soft, energising and full of rest. On the other hand, the residency period has been consuming, energy sucking, laborious, full of internal conflicts and hesitations. 

I am artistically interested in the emergent relationships between various artistic methods, theoretical readings and structures of production. Therefore, for me these contradictions are somewhat essential in the analysis and reflections regarding artistic work. So, instead of looking away from the contradictions I want to write about them. After all collective art making is all about these relationships and negotiations happening in between contradicting emotions. We are in this way more human-like than bee-like. 

The Bee Company conceptualised their research trajectory for the Saari residence with the following words ‘’…our goal is to end up in a different place from which we started off…’’ 

A two week intensive artistic work together is inevitably doing so. There were few pre-conditioned strategies that were used as organisational tools for the company in order to achieve this research trajectory.

1. a time table draft. 

2. assigned times for each artist to host a workshop. 

3. assigned times for collective work. 

4. assigned times for leisure activities.

These modes of communicating organisational activities for The Bee Company failed drastically throughout the two weeks. Note, that the concept of failure is not used in a negative sense, but rather as something that is the reason for the unexpected to emerge. To fail with schedule drafts is quite common in porous artistic collectives, and also, I would claim, in process-oriented artistic activities. 

For The Bee Company the failure happened sometimes because of weather, sometimes because of unstoppable improvised lectures, sometimes because it was not clear what is leisure and what is work, sometimes because a taxi never arrived, sometimes because we simply forgot to ‘’speak about it’’ collectively, sometimes because we were ‘’speaking about it’’ too much collectively.  

It was clear for everyone in the Bee Company that due to our theoretical framings and references it would be somewhat contradictory even to follow a rigid schedule. The condition of failing in front of too restrictive organisational tools was set collectively. Or rather, in the collective consciousness. But to be quite honest, for me such decision requires more work, labor and space for exchange were the ‘’it’’ is continuously deconstructed. So to be honest, working collectively is a total post-structuralist mess. 

But wait let me hold my horses now!

Deconstructing in this case does not mean that in the collective we try to get rid of our collective history. But rather, the conditions where we fail either as a collective or as individuals need to be deconstructed in order to make that history of failing matter. This is to me politically transformative and therefore, The Bee Company seems to be making politically progressive art, looking straight into the questions of collectivisation. 

Emergent

Question: What does company mean for us? 

Question: What are the hidden power relations and hierarchies in the company?  

Question: How does bees fail in schedule drafts and what are the consequences of it? 

Question: What is the queens role in the Bee Company and in the Hive? 

Question: How much space do queens take in the Bee Company and in the hives? 

Question: How do we hold space for failure, vulnerabilities and accommodate different needs?

Question: How do we do this without talking?

What is especially interesting for me to work in this company is that we are not trying to solve these matters in one night. Speaking, talking and reflecting the modes in which all forms of organising, whether it be physical intimacies, discussions or collective decisions, happen is extremely important when making (for me) interesting art.

Visual artist and researcher Karolina Kucia has focused a lot on organisational roles and made also special notions around different modes of organising in the arts. Her work is a great inspiration for me and and I could sense how her insights would also assist The Bee Company forward with these organisational abstractions that do eventually also condition the very materiality of our future works. 

Next we need to discuss further Spirit animals in The Bee Company, Gossips, Private conversations within collective work situations, toxins and parasites. 

But that will be another longer blog post! 

Haluista, unista ja hunajan ekstaattisuudesta (a Saari journal)

Kirjoitan lyhyesti Mehiläisten seuran ensimmäisistä yhteisistä viikoista. Punertavan kuun ulvontaa, maisemallisen käännöksiä kosketuksessa, aamuyön vaellus 24/h S-markettiin, pyhätön kuvittelua ja avautumisen ihmeellisyys (”awe”) kanssataiteilijoiden ehdotuksissa. Olemme kartoittaneet toistemme kehon, psyykeen ja kielen maailmoja jakamalla itselle arkisia, toiselle ehkä uusia, taiteellisen työskentelyn harjoitteita ja kokeiluja. Tulevaisuus tuntuu vielä varsin avoimelta, mutta samalla taiteelliset halut ovat jo aloittaneet kierteisen liikkeensä. Näyttämön näkyjä välähtelee.

Kahden viikon aikana olen kuunnellut erityisesti hetkiä, joissa ruumis liikuttuu/lietsoontuu/kiihottuu/herää uneksimaan. Kysyn, miten yön aika ja unenkaltaisuus sulattavat sellaisia järjenvaloa palvovan mekanistisen tietämisen vaatimuksia, joiden seurauksista kuvittelen niin ihmisten kuin mehiläistenkin kärsivän. Samalla haluan antautua Mehiläisten seuran jäsenten ja mehiläisten yhdessäolon ristiriitaisuudelle ja selittämättömyydelle. Arvelen, että tämän kauneus ja rumuus ei voi ruumiillistua monoesteettisenä puhdistuksena tai käsitteellisenä nokkeluutena. Millainen tanssi tuntuu totuudelliselta mehiläisten seurassa? Saaren kartanossa olemme työstäneet muun muassa tämänkaltaisen eetoksen ja työskentelytavan mahdollisuuksia hankauksineen.

Muistutus itselle:

Mehiläisten seura ei tee taidetta mehiläisistä.

Samalla mehiläisten työtä ei voi ohittaa. Olen syönyt päivittäin Tullisaaren hunajaa, vuosikertaa 2020. Ina arveli, että vuosikerran 2020 mentholimainen ekstaattisuus johtuu mehiläisten keräämästä Lehmuksen kukinnosta.



Elokuussa 2021

Marlon Moilanen, tanssija